Vinkit

Lounaani kolmella viime vaelluksella: cold soak -kuskussalaatti

Olen viimeisellä kolmella vaelluksella syönyt joka päivä saman lounaan. Vaikka lounas on ollut lämmittämätön, on se maistunut joka kerta. Pidän kylmistä lounaista vaelluksella, sillä niiden takia ei tarvitse alkaa virittelemään keitintä ja odottelemaan ruoan valmistumista. Etenkin tuulisella ja sateisella säällä on värjöttelyn sijaan mukavampi tehdä vain lyhyt lounaspysähdys. Tämän ruokalajin voi tosin yhtä lailla tehdä lämpimänä, ja olenkin välillä päätynyt…

Jatka lukemista

Varusteet

Topo Athletics MTN Racer – Altran päihittäjät?

Olen käyttänyt viimeiset vuodet vaelluksilla Altra Lone Peak -kenkiä, mutta 4.0-mallin päällisen kestävyys oli pienoinen pettymys 3.5-malliin verrattuna. Päälliset alkoivat kulua puhki Käsivarren pajukoissa kahlatessa, ja oli aika hankkia uudet kengät. Päällisen rikkoontuminen on pieni akilleen kantapää monille polkujuoksukengille. Olen nähnyt reikäisiä Lone Peakeja, Bushidoja, Rocliteja sun muita kenkiä riittävästi todetakseni, että polkujuoksukengän päällisen kestävyyteen kannattaa kiinnittää huomiota mikäli niitä…

Jatka lukemista

Varusteet

Neljä kiinnostavinta kuoritakkia juuri nyt

En ole itse kuoritakin tarpeessa, mutta markkinoille on viime aikoina tullut muutamia kiinnostavia kuoritakkeja, jotka mahdollisesti kiinnostavat blogin lukijoita. Osa takeista on kyllästeettömiä, osa ultrakevyitä, osa jotain aivan muuta. Tässä ne tulevat! Gore Wear R7 Gore-Tex Shakedry Trail Hooded Jacket. Jos tarvitsisin uuden kuoritakin, ostaisin todennäköisesti tämän. Takki painaa vain 175 grammaa ja käyttää kyllästeetöntä Shakedry-teknologiaa, joten kyllästeen kulumisesta ei…

Jatka lukemista

Varusteet

Kuinka paljon untuvaa untuvatakkiin?

Tämä artikkeli julkaistiin ensin Retki-lehdessä 2/2020. Tilaa Retki-lehti tästä! Untuvatakki on retkeilijän vakiovaruste. Sen tehtävänä on pitää vaeltaja lämpimänä, kun hän pitkän päivän jälkeen pääsee leiriin ja pysähtyy. Kuulin kerran, kun villapaidan kantamista rinkassa perusteltiin sillä, että pelkässä kevytuntuvatakissa tulee kylmä leirissä istuskellessa. Villapaidan painolla olisi kuitenkin saanut jo niin järeän untuvaparkan, että sillä olisi selvinnyt mukavasti vaikkapa Grönlannissa. Ongelma…

Jatka lukemista

Varusteet

Mulesing – helpot ratkaisut ja vaikeat ratkaisut

Merinovillavaatteiden yhteydessä puhutaan usein termistä mulesing. Mulesing on eläinoikeusjärjestöjen laajasti kritisoima toimenpide. Esimerkiksi Ruotsissa mulesing-käsiteltyjen lampaiden villan myynti on kiellettyä. Monet ulkoilu- ja muotimerkit kertovat kovaan suosivansa Mulesing-vapaata villaa. Mulesing on toimenpide, jossa useimmiten puudutetulta karitsalta poistetaan saksilla kaaren muotoinen pala villaa tuottavaa ihoa peräaukon ympäriltä. Mulesing ehkäisee kärpäsentoukkien pesiytymisen epäpuhtaalle ihoalueelle. Etenkin Australiassa pesiytyminen saattaa johtaa siihen, että kärpäsentoukat…

Jatka lukemista

Varusteet

Retkituolien hyvät, pahat ja laiskat

Retkituoli on varuste, jota harvemmin (en koskaan?) pidän vaeltaessa mukana. Kuitenkin kaikenlaisessa oheistoiminnassa kuten päiväretkillä, nuotioilloissa, leirintäpaikoilla, truck bivyssä ja jopa grilli-iltoina kotipihalla retkituoli on varsin pätevä varuste. Kevytretkeilyskeneen tuolit ovat lipsahtamassa Helinoxin markkinoille tuomien kevyiden tuolien myötä, mutta en ole ihan vielä vakuuttunut että tuolia kannattaisi ottaa vaellukselle mukaan. Olen päässyt testaamaan viimeisen puolentoista vuoden aikana neljää retkituolia, joista…

Jatka lukemista

Retken suunnittelu

Suomen erämaisin paikka?

Vaeltajan on mielenkiintoista miettiä mikä maastonkohta Suomessa on vaikein päästä, tai mikä on etäisin teistä ja ihmisasutuksesta. Missä kohdassa saattaisi olla kaikista pienin mahdollisuus törmätä toiseen ihmiseen? Koska Suomessa ei ole vuoria, ja tietääkseni kaikkien kiipeilykallioiden päälle pääsee tietääkseni kävellen, on todennäköisesti hankalin saavutettava tunturi sellainen, johon pääsee kävelemällä. Yleisesti hankalimpana on pidetty Haltin lähellä olevaa Kovddoskaisia, joka kohoaa jylhänä…

Jatka lukemista

Kiipeily, Varusteet

Mitä mukaan ulkoboulderointiin?

Boulderointi on mainio outdoor-harrastus, ja etenkin sisäseinältä ulkokallioille pääseminen on usein kevään tähtihetki. Ulkokiipeilyssä kesäpäivänä tai kylmässä syksyisessä aamuauringossa on fiilistä, joten kannustan kaikkia sisähallissa kiipeilleitä lyöttäytymään mukaan johonkin porukkaan päästäkseen ulos! Olen etenkin kevään ja kesän aikana ollut ulkoboulderoimassa melko usein, sillä koronan takia halleihin ei edes päässyt keväällä. Jaan hieman omia vinkkejäni siihen, mitä ulkoboulderointiin tarvitset. Tässä siis…

Jatka lukemista

Varusteet

Video: Teltan saumojen vesitiivistys

Ovatko kaikki teltat vedenpitäviä? Videossa vastataan tähän kysymykseen ja kyllästetään Lanshan 2 Pro:n telttasaumat. Lanshan on tyypillinen ultrakevyt teltta, joka ei tule saumatiivistettynä tehtaalta. Teltan saumojen tiivistys on kuitenkin helppoa! Markkinoinnista huolimatta telttakankaiden vesipilariarvoilla ei ole juuri merkitystä. Kaikki halvimpia markettitelttoja paremmat teltat ovat riittävän vedenpitäviä. Vedenpitävyyttä mittaava vesipilariarvo tarkoittaa hydrostaattista painetta, jolla kankaan pintaan puristettua vettä alkaa tihkumaan pisaroina…

Jatka lukemista

Varusteet

Vaeltaminen itikka-aikaan: Top 7 varusteet

Räkkäaika Lapissa voi tarkoittaa pahimmillaan sitä, että itikoita on ilma mustanaan. Yleensä räkkä kestää juhannuksesta elokuun puoliväliin. Vaikka en räkkäaikaan vaeltamista suosikaan, osuvat monien kesälomat juuri tälle ajalle, ja tietenkin kalastaminen on parhaimmillaan silloin kun hyönteisaktiivisuus on suurinta. Arman Alizad voisi kauhistella, että jotkut myös asuvat Lapissa kesälläkin! Tässä on omat konstini siihen, miten runsaankin itikkamäärän kanssa tulee toimeen varsin…

Jatka lukemista