Kevyesti Kairassa - Blogi

Retkeilykauppa-alan ongelmat ja miksi perustimme Farliten

Välillä päivitystä blogiin. Missä olen ollut? Alla oleva selittää suurimman osan siitä, mihin aikani on mennyt.

Osa ei vielä ole kuullut, että minulla on ollut retkeilyvarusteiden verkkokauppa nyt puolen vuoden ajan. Kaupan osoite on farlite.fi, ja olemme erikoistuneet kevyisiin vaellusvarusteisiin. Mikä kaupan perustamisen taustalla oli?

Farlite syntyi kysynnästä. Retkeilypiireissä harmiteltiin vuosi toisensa jälkeen sitä, ettei kevyisiin vaellusvarusteisiin erikoistunutta liikettä ollut olemassa. Tästä puhuttiin erityisesti kevytretkeilytapaamisten iltanuotiolla monesti, mutta myös muut retkeilijät ihmettelivät asiaa. Kotimaisen verkkokaupan puute myös hankaloitti, sillä tavaraa piti metsästellä ulkomailta. Osa ei myöskään halua asioida englannin kielellä, ja useimmat meistä ostaisivat joka tapauksessa mielummin kotimaisesta kaupasta jos vain mahdollista.

Samaan aikaan retkeilykaupan ala on ollut erikoisessa jamassa. Tuntuu, että retkeilykaupoissa keskitytään kaikkeen muuhun kuin retkeilyyn: Kånkeneiden myyntiin koululaisille ja ökyuntuvatakkien kaupusteluun japanilaisturisteille. Verkkokaupoissa fiksut vaellusvarusteet hukkuvat havaijipaitojen ja muun silpun sekaan. Isojen ketjujen ostajat ostavat vailla minkäänlaista käryä siitä, onko varuste hyvä vai huono. Valikoimat turpoavat romulaareiksi, joista etenkään aloittelevan retkeilyharrastajan on vaikea löytää yhtään mitään.

Kaiken päälle tapahtui vielä koronan aiheuttama lisäbuumi jo ennestään suosioon nousseeseen retkeilyharrastukseen. Huonotkin varusteet myivät kuin häkä, eikä isoilla ketjuilla ole ollut moneen vuoteen tarvetta uudistua. Ne ovat istuneet tyytyväisinä koronan kattoon nostattamien myyntien lihottamina. Miksi nykyaikaistaa valikoimaa, jos painetta siihen ei ole?
Myös Brexit vaikutti. Brittikauppojen jäätyä tullimuurin taakse, jäi EU:n alueelle aika iso tyhjiö tähän retkeilygenreen. Alusta alkaen oli selvä, että myymme saman tien myös Eurooppaan, joten nimi ja palvelu olisivat englanninkielelle taipuvia.

Kaipasimme muutosta siihen, miten vaellusvarusteita voi Suomessa ostaa. Halusimme selkeää valikoimaa, jossa asiantuntevalla silmällä on valikoitu HYVIÄ varusteita ilman silppua. Olisi hyvä, jos kaupasta saisi aidosti asiantuntevaa palvelua innokkailta vaeltajilta. Kaupasta pitäisi saada varusteita, jotka aiemmin olivat luokkaa “tietäjät tietää”, mutta nyt tarjottuna selkeästi suomen kielellä. Oli itse asiassa ihmeellistä, ettei tällaista kauppaa ollut vielä olemassa. Nyt on.

Niin ja se kevytretkeily. Tämän blogin aloittamisen aikaan marginaalissa ollut laji on räjähtänyt mainstreamiin, ja 2022 on jo todennäköisempää että vastaantulijalla erämaassa on kevyt reppu kuin perinteisempi varustus. Se on tämän hetken suurin retkeilytrendi, joten oli vain ajan kysymys koska joku perustaa kaupan. Miksei sitten itse, kun olen aiheesta kirjoittanut blogia, lehtijuttuja ja kirjoja jo pitkään?  Aika oli ehdottomasti kypsä.

Mitä Farlite tarjoaa? Kaupan on Oikeasti Hyviä vaellusvarusteita. Sellaisia, joissa joku on miettinyt jo valikoimaa kehittäessä, että onko tämä parasta mitä vaeltajan kannattaa ostaa. Kevyttä, tottakai, se on tietenkin nykypäivää. Tuotteet voi myös lajitella painon mukaan. Tämä ominaisuus auttaa mukavasti valitsemaan juuri itselle sopivaa varustetta.

Vastaanotto ensimmäisen puolen vuoden ajan on ollut sairaan hyvä, iso kiitos siitä kaikille asiakkaille. Monia vakiasiakkaitakin on jo muodostunut. Jos et ole vielä kuullut meistä, niin kurkkaa ihmeessä sivumme farlite.fi.

p.s. Farlitella on myös blogi, johon kirjoitan. Jos olet tykännyt Kevyesti Kairassa -blogista, kannattaa tsekata myös se. Myös tämän blogin päivitys jatkuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.