Packrafting, Varusteet

Ultrakevyttä packraftingia – haaksirikkoisena Hammaskairassa

Kirjoittelin aiemmin hieman tekstiä packrafting-varusteista, ja avasin varustepuolta vielä hieman enemmän Vaellusvarusteet-kirjassa. Lähestymiseni lajiin oli koskimelontapainotteinen. Tästä tuli joitakin hyviä kommentteja blogiin: mitenkäs kevyempi packraft-kalusto, joka on lähempänä myös Kevyesti kairassa -blogin kantavaa kevytretkeilyteemaa? Ultrakevyt packrafting oli myös omassa mielessäni, ja pääsin toteuttamaan kunnon testireissun lokakuussa 2022. Varsinainen retkikertomus sinänsä tapahtumarikkaalta vaellukselta tulee myöhemmin Retki-lehteen, mutta tässä blogin lukijoita kiinnostavaa teknisempää puolta. Avataan heti alkuun, että kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti.

Ajatuksena vaelluksella oli hyödyntää ultrakevyttä packraftia nopeaan erämaassa liikkumiseen, isojen jokien ylittämiseen ja pienten jokien melomiseen. Tavoitteena oli ylittää Ivalojoki heti Ivalon lentokentän takana, kulkea Hammastunturin erämaan poikki ja meloa sieltä ensin Taimenjokea Ivalojoelle, ylittää Ivalojoki uudestaan ja jatkaa Peurakairaan Ivalojoen ja Porttipahdan välille. Täältä tarkoituksena oli meloa Iissijokea ja Porttipahdan rantoja pitkin Pomokairaan, ja vielä Ylä-Postojokea Sodankylän maantielle. Suunnitelmaan oli rakennettu löyhyyttä ja B- ja C-vaihtoehtoja, sillä lokakuun loppu oli vuodenaikana haastava ja arvaamaton. Lisäksi melontakaluston suorituskyvystä ja jokien kivisyydestä ja koskisuudesta oli vain aavistuksia. Noilla alueella liikkujia on hyvin vähän, puhumattakaan siitä, että joku olisi melonut kyseisiä jokia.

Packraftiksi olin valinnut Anfibio Nano SL:n (830 g), joka on niin kevyt packraft kuin voi olla. Tässä siis puskettiin todella rajoja, ja jos packraft olisi selvinnyt kunnialla, olisi se muuttanut perspektiiviäni erämaavaelluksesta täydellisesti. Nano SL:stä löytyy mielenkiintoinen arvostelu täältä. Kyseinen blogi on muutenkin mielenkiintoista luettavaa, kannattaa tutustua.

Ultrakevyet packraft-varusteet

Mukana olivat seuraavat melontavarusteet:

Nano SL on konseptina hyvä: kevyt packraft, jonka pohja on järeämpää kangasta kuin tuubit, ja jossa on hyvät kiinnityspisteet rinkalle. Ei kantta, aukkopeitettä, reisiremmejä, vetoketjua tai muita hienouksia, joilla saadaan lisää koskikelpoisuutta painon kustannuksella. Rinkan sain kiinnitettyä lauttaan niin hyvin, että kulkumuodon vaihto onnistui kuin unelma: rinkka selkään, ja siihen napakasti kiinnitetty kevyt lautta nousi helposti mukana. Packraftissa oli Anfibion Packseat Light, ja penkki onkin mielestäni oleellinen ultrakevyessäkin lautassa.

Melaksi valitsin Anfibion Flyn (480 g). Muovinen ja kevyt mela arvelutti kalustosta eniten, ja pohdin viimeiseen asti kunnon melan ottamista mukaan. Mela toimi melottavuuden suhteen kuitenkin ihan hyvin, kunnes se hajosi.

Melontaliiveiksi valitsin Secumar Vivo 50:n (320 g). Liivit olivat hyvät, eivätkä ne toki tällaisella reissulla päässeet kovalle koetukselle, sillä aioin ohittaa kaikki kosket. Ne olivat tyynynä erinomaisen hyvät. Kuljetin liivejä rinkan ulkopuolella, koska ne ovat toki melko tilaa vievät.

Minulla ei ollut kuivapukua mukana. Menin siis kuorivaatteilla, johon kuuluivat kuoritakki, kuorihousut, kuorikintaat, Gore-Tex-kengät ja lisäksi neopreenisukat. Kuivapuku olisi ehdottomasti hyvä lokakuisessa pakkassäässä, mutta päätin olla hyvin varovainen kaatumisen kanssa, ja tietenkin välttävän koskia.

Ivalojoen yli

Ongelmat alkoivat heti lentokentän takana Ivalojoella. Rinkkaa oli kohdeltu matkatavaroiden käsittelyssä kovakouraisesti, ja ilmeisesti rinkan sisällä ollut melan putken kulma oli lävistänyt packraftin kahdesta kohtaa ja lisäksi rinkkani. Aloin korjaamaan lauttaa rannalla, sillä muuten reissu tyssäisi tähän.

Käytin vedenpitävää vinyyliteippiä (Flex Tape Waterproof), mutta teippi ei tuntunut saavan lauttaa ilmatiiviiksi. Nano SL:n pinta ei ole polyuretaanisen tuntuinen kuten tavallisissa packrafteissa, ja teippi ei tuntunut tarttuvan niin lujasti kuin tavallista. Pakkasella oli varmaan myös vaikutusta asiaan, ja lisäksi reiät olivat hankalassa kohdassa taitoksessa. Tuhersin monta teipinpalaa peräjälkeen, ja ne jotka näiden teippien kanssa ovat pelanneet tietävät, että niiden liimakerros on hyvin paksu. Paksuun liimaan alkoi tarttua myös roskia, mikä vaikeutti korjausta entisestään. Jälkikäteen ajatellen ehkä Tyvek-teippi voisi olla parempi Nano SL:n paikkaamiseen, mutta sitä minulla ei ollut mukana. Koska lautassa ei ole vetoketjua, ei toiselle puolelle tuubia saa kovin helposti taustateippiä.

Sain kuitenkin lautan sen verran korjattua, että pääsin lähtemään joen yli. Ilma pihisi hitaasti pois, ja keskellä Ivalojokea alkoi jo hieman hirvittämään silmin nähden löystyvät tuubit. Pääsin kuitenkin vastarannalle, ja huokaisin helpotuksesta. Otin tavoitteeksi päästä Hammastunturin autiotuvalle, jossa voisi lämpimässä ja pöydän ääressä liimata reiät Aquasure+FD:lla.

Pitkän vaelluksen jälkeen pääsin lopulta pimeässä Hammastunturin tuvalle pakkasen jo paukkuessa reilusti. Liimasin reiät huolellisesti, ja luotan kyllä Aquasureen näissä korjauksissa kuin muuriin.

Vaelsin pitkän päivän Hammastunturilta Appisjoen ja Riekkokämpän kautta Taimenjärven tuvalle, joka on jo erämaan toisessa laidassa Pokan tien lähellä. Kylmä tuuli ujelsi pimeässä illassa ja lumi pöllysi, ja olin totaalisen tyytyväinen päästessäni viettämään yön autiotuvassa jossa oli kamiina. Koeponnistin lautan illalla, ja huomasin, että liimaus ei ole vielä täysin pitävä. Huulet ovat hyvä pienen ilmavirran tunnusteluun, ja huomasin huuliani vasten pienen pihinän. Lisäsin liimaa reiän kohdalle, ja annoin vaikuttaa yön yli.

Aamu valkeni hyvin kylmänä. Pakkasta oli kahdeksan astetta, ja olin lähdössä melomaan tuvan vierestä alkavaa Taimenjokea. Joen pinnassa oli riitettä kohdissa joissa virtaus ei ollut kova, ja minun piti rikkoa se rannalta jotta pääsin ylipäätään veteen. Otin muutaman kuvan, ja lähdin melomaan alas. Yllättäen melonta sujui mukavasti, ja minulla ei tullut kylmäkään. Melonta oli nautinnollista vaihtelua, ja jalat saivat levätä. Hymyilin, kun aamun hämärä pikkuhiljaa valkeni kirkkaaksi pakkasaamuksi.

Tuubeille ja keulaan kiinnitetylle rinkalle roiskunut alijäähtynyt vesi jäätyi saman tien. Lautan ja rinkan päälle muodostuikin jääglaseeraus. Kävin mielessäni toimintasuunnitelmaa sen varalle, jos lautta kaatuisi ja kastuisin. Sikäli lautta käyttäytyi vakaasti ja joki oli niin matala, että useimmissa kohdissa jalat ylettyivät pohjaan. Hyppäsin välillä rannalle ja kannoin tavarat kivisen kohdan ohi.

Haaksirikko

Jonkin aikaa melottuani tapahtui yllättävä kaluston tuhoutuminen. Ohjasin lauttaa ulommas rannasta työntämällä kevyesti melalla törmästä. Melan lapa räsähti poikki. Melkein samalla sekunnilla tunsin, kun ilma katosi yllättäen penkistä, ja vettä pursusi lattialle. Ohjasin lautan välittömästi rantaan, ja hyppäsin törmälle. Tarkastin tilanteen: kivi oli leikannut pohjan auki ja samalla myös penkin. Tämä oli tapahtunut erikoisesti melkein samalla hetkellä kuin melan katkeaminen. Pohja ja penkki olisivat voineet vielä olla jotenkuten korjattavissa, mutta melalle ei ollut oikein mitään tehtävissä. Melonta oli siis tämän reissun osalta tässä. Kaiken lisäksi olin haaksirikkoutunut keskelle Kalavuoman suurta suoaluetta, jolta pois pääseminen kesti tunnin verran.

Nukuin seuraavan yön kuusen alla tervastulien äärellä. Onnistuin saamaan ison kipinäreiän istuinalustana käyttämääni lautan täyttöpussiin, joten melontaliivejä lukuun ottamatta kaluston tuhoutuminen oli nyt täydellinen. Tein alkuperäiseen reittiin ison muutoksen, ja kulkisin Kutturan sillan yli ja Ivalojoen eteläpuolta takaisin Ivaloon. Alun päivämatkat olivat tuntuneet hyvin raskailta, sillä reppu ei ollut melonta- ja talvivarusteiden takia ultrakevyt, ja luminen ja puoliksi jäätynyt suomaasto oli raskasta kulkea. Peurakaira jäisi nyt toiselle reissulle, sillä en pystyisi pitämään yllä riittävää nopeutta ilman lauttaa, ja sitä paitsi Kitisen ylittäminen ilman lauttaa menisi avantouinniksi.

Heräsin aamulla odottamattomaan yhdentoista asteen pakkaseen, joka oli jäädyttänyt veden pulloihin ja kenkäni kivikoviksi. Sain vaivoin kengät jalkaan, ja vaelsin Ivalojoen laaksoon ja Kutturan läpi  Pahaojalle. Tämä oli kylmimmältä tuntuva vaelluspäivä minkä omalta osaltani muistan. Ivalojoesta nouseva kosteus yhdistettynä kovaan pakkaseen oli hyytävä yhdistelmä: minulla oli kuusi paitaa tai takkia, kevytuntuvatakki mukaan luettuna, päällä kävellessä. Silti palelin.

Jälkipyykki: pohdintaa ultrakevyestä reppulauttailusta

Pääsin kolmen yön jälkeen takaisin Ivaloon kylmääkin kylmemmän vaelluksen päätteeksi. Ei draamaa – olin varautunut reitin muuttamiseen vaelluksen jokaisessa vaiheessa. Pohdin kuitenkin millaisella kalustolla tämän tyyppisen retken voisi menestyksekkäästi suorittaa.

Väistämätön fakta tuntuu olevan, että pienet (ja vähän isommatkin) Lapin erämaajoet ovat tulvan ulkopuolella niin matalia ja kivisiä, että pohjakosketukset ovat jatkuvia. Packraftin pitäisi kestää jatkuvaa pohjan raapimista, ja järeämmät lautat tämän kestävätkin. Millainen sitten olisi soveltuva lautta pienille erämaajoille, ja mihin Nano SL:n kaltaisia ultrakevyitä lauttoja voisi käyttää?

Hyvää osviittaa antaa Alpacka Raftin uusi ultrakevyt mallisto ja niiden suositellut käyttötarkoitukset. Kivisille erämaajoille tarvitaan yksinkertaisesti järeämpi lautta. Pohjan paksuudesta on kuitenkin hankala sanoa, sillä voihan olla että omalla kohdallanikin eteen sattui harvinaisen veitsenterävä kivi, joka olisi leikannut minkä tahansa lautan. Näistä on kuitenkin mielenkiintoista saada lisäkokemuksia. Alpacka suosittelee ultrakevyeen erämaakäyttöön uusia Scout- ja Refuge-malleja. Vertailun vuoksi pohjamateriaalien paksuudet:

  • Anfibio Nano SL: Durable 210-denier nylon with the airtight PU coating
  • Alpacka Ghost: Proprietary 200-denier nylon floor
  • Alpacka Scout: Proprietary 420-denier nylon, laminated on both sides with polyurethane film
  • Alpacka Refuge: Proprietary 420-denier nylon, laminated on both sides with polyurethane film
  • Anfibio Rebel 2K: 840 urethane nylon fabric
  • Alpacka Expedition (oma järeä lauttani, jolla mennään kivisiä koskia ongelmitta): Proprietary 840-denier ballistics nylon, laminated on both sides with polyurethane film

Näiden perusteella seuraava askel lautoissa oli Alpacka Scoutin tyyppinen lautta, joka tosin on taas merkittävästi painavampi kuin Nano SL. Siitä on jostain syystä jätetty myös pois keulan kiinnityspisteet, joten ne pitää lisätä jotta saa rinkan kiinnitettyä. Mielestäni seuraavankaltainen malli on toimivimmillaan suomalaisessa ultrakevyessä packraftingissa erämaajokien ulkopuolella:

  • Avoin kansi (kansipeitteet tuovat lisäpainoa)
  • Ei vetoketjua, mutta hyvät kiinnityspisteet rinkalle. Jos lautan saa selkään rinkan mukana, nopeuttaa se kivisten ja koskisten kohtien ohittamista. Jos taas ranta on pusikkoinen, tästä liikkumatavasta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Joka tapauksessa rinkka pitää olla kiinnitettynä, jotta se ei uppoa.
  • Vahva pohja. Mitä pienempi erämaajoki, sen todennäköisempää on, että kivet raapivat pohjaa jatkuvasti.

Sitten kun mennään koskiin, on Refugen tai Rebel 2K:n tapainen reisiremmeillä ja kansipeitteellä varusteltu lautta tarpeen. Mutta silloin on mukana kuivapuku ja kypärä, ja ollaan jo aika kaukana ultrakevyestä reppulauttailusta.

Olisi mielenkiintoista kuulla myös lukijoiden kommentteja kevyemmillä varusteilla reppulauttailusta, ja siihen liittyvistä varusteiden kestävyydestä / rikkoontumisista. Myös kohteissa joissa tämäntyyppistä lauttaa voisi hyödyntää olisi mukava kuulla!

14 thoughts on “Ultrakevyttä packraftingia – haaksirikkoisena Hammaskairassa

  1. Mikä olisi hyvä (kevyt ja tarpeeksi kestävä ) kuivapuku erämaareissuille?

    1. Olen itse käyttänyt Palm Base -pukua, ja se on ollut oikein hyvä, edullinenkin vielä. Myös Kokatat Swift Entry ja Anfibio Packsuit ovat suosittuja.

  2. Packraft on kyllä hieno laite avaamaan uusia vaellusmahdollisuuksia. Käyttämäsi tyyppinen kevyt lautta soveltuu minusta Suomessa lähes kaikkialle jos on paikkaustaitoinen ja tahtoinen, sillä vain tunturilapin joet kivisyyden vuoksi ja pienimmät pusikkojoet risujen vuoksi jäävät pois. Järvillä kiertelisin rantoja mutta sehän onkin hauskempaa kuin selkien ylittely. Vastaavan painoisesta Flytepackeristä olen rikkonut pohjaa useampaan otteeseen ja liimalla korjannut. Vähän järeämpi Alpacka scout sopisi varmaan jo kaikkialle paitsi reippaampiin koskiin. Jos reissu on melontapainotteinen niin valitsee toki paremmin melottavan veneen.

    Kevyillä varusteilla packraftailin viime vuonna Raudanjokea kun tungin kaikki käsimatkatavaroihin. Itse tehty 1,5kg packraft. Oleellinen osa viritystä oli mela, joka oli vain kaksi kiinnitysrei’illä varustettua muoviläpyskää. Sidoin ne rantapusikosta katkaistuun riukuun melaksi. Välttävä meloa, painava ja hidas ottaa käyttöön mutta äärimmäisen kevyt toki pakattuna. Toinen lavoista halkesi ensimmäisenä iltana kun otin koskessa tukea. Kaaduin, kuivattelin ja teippailin kasaan. Elokuussa ei niin haittaa. Materiaali oli liian jäykkä ja hauras, todennäköisesti PVC-vaahtoydinlevy autotallin perukoilta. Normaalista 2-3mm ämprimuovista (polyeteeni) tehtynä ei olisi haljennut. Reissu ei ollut aivan rehellisesti käsimatkatavaroiden varassa sillä puukon joutui ostamaan ja palatessa hylkäämään Rovaniemelle.

    Makuualustana toimi pelastusliivi (perusmallinen lappuliivi). Alusta ja liivi ovat sen verran samaa tavaraa että nuo varmaan voisi yhdistää vähän paremminkin, kummankaan toiminnan siitä hirveästi kärsimättä.

  3. Tuota repun kuorruttumista jäin miettimään kun saman koin vuosi sitten Vaikkojoella bikeraftingissä n. kympin pakkasissa kun fillari sai sen verran kuorrutusta pärskeistä ettei renkaatkaan pyörineet muista liikkuvista osista puhumattakaan. Meniskö vielä kevytretkeilyyn jos olis joku vaikka noin 1,5 m x 1,5 m pertex (tai vast) palanen jonka pyöräyttäisi edes säälliseksi suojaksi repulle sen ollessa lautassa kiinni ja toimisi vielä leirissä istuin, tms. alustana. Vai oliko yleensäkään repun kuorruttuminen jäällä sen kummempi ongelma?

    1. Tässähän toimisi varmaan ihan perinteinen rinkan sadesuoja (joita muuten inhoan). Sikäli tuo repun kuorruttuminen ei ollut suuri ongelma, hetken aikaa kyllä epämukava kun heitti “kylmäkallen” selkään.

  4. Siinä mielessä erilaiset keinokuitupaidat, vaikka kevyitä onkin, ei aina ole niin hyvä vaatevalinta koska niitä joutuu sitten pukemaan päälleen enemmän ja samalla ne alkaa mennä liian tiukaksi päällä ja painavat kaiken ilman pois jota ne ei muutenkaan kovin paljon varaa. Tulee kylmä vaikka kuin pukee. Jos kovin tolkusti on nuita keinokuitukamppeita mukana niin niiden paino varmasti alkaa sen verran olla että itse korvaan mieluusti jollakin laadukkaalla merinovillapaidalla yli puolet niistä, ei tuu kylmä kosteenakaan. Omat merinopaitani painaa jotain 400-450g paikkeilla., en kadu ostoksiani, ekologisia siinä mielessä että saumalangat pois luettuna täysin luomua, ehkä toinen pusero saatto olla myös saumalankojen osalta sitä. Joten kaikki villa mikä nukkaantuu maahan puseroista niin menee lintujen pesätarpeisiin.

    1. Nyt kylmyyteen oli syynä lähinnä raaka keli: yhdentoista asteen pakkanen, korkea ilmankosteus ja tuuli. Kerroksina oli muiden lisäksi ohut toppapaita ja kunnollinen kevytuntuvatakki, joten päällä oli todella paljon vaatteita. Osansa veivät myös aamupalan skippaaminen ja kylmästi nukuttu yö.

      1. No tuo selittääkin aika paljon 🙂

        Paljonko muuten sun kantamukset oli kuten esim. rinkan paino ja paino mukaanluettuna nuo packraftit?

        1. En punninnut, vaikka jälkeenpäin mietin että olisi pitänyt. Selvästi painavampi kuin kesävarustus kuitenkin, koska mukana oli talvimakuupussi, kaksi toppatakkia, rukkaset, packraft, mela ja melontaliivit. Ja loppuosan matkasta oli myös tuopillinen jäätä rullatun packraftin sisällä ja yhtenä päivänä pulloihin jäätynyt vesi 😀

          Olen pimeään vuodenaikaan alkanut kantamaan myös kameran salamaa ja salamatriggeriä mukana, joista tulee hieman lisälastia.

  5. Mielenkiintoinen kirjoitus. Selvästi löysit rajan jossa ultrakevyet varusteet olivat alimitoitettuja. Olen itse pärjännyt kolmen vuodenajan Etelä-Suomen helpoissa olosuhteissa samalla lautalla ja lujuudeltaan vastaavalla omatekoisella melalla mainiosti ilman rikkoutumisia. Mela menisi varmasti ennen pitkää rikki koskissa riuhtoessa ja lautta puhkeaisi jossain vaiheessa jos pohjakosketuksia tulee. Varminta siis välttää molempia. Olen kokenut Anfibio Nano SL:lle isoimmaksi riskiksi vesille laskun ja rantautumisen. Noissa siis pitää valita paikka huolella ja miettiä tekniikkaa. Muuten pysyttelee pienessä virrassa, riittävän syvässä vedessä mutta lähellä rantaa että untimatka jää kohtuulliseksi jos käy huono tuuri. Parhaimmillaan lautta on sopivasti virtaavassa joessa myötävirtaan edetessä. Kokemusta parantaa vielä suojaava penger ja tuuleton sää kun packraftit ovat melko tuuliherkkiä. Hienoimpina reissuina muistuvat mieleen Etelä- ja Keski-Suomen tulvivat joet osana vaellusreittiä kun vesi on korkealla ja virta tuo mukavasti etenemisnopeutta. Rengasreittisuunnittelu vaikkapa niin että pääosin lautalla alavirtaan ja kävely ylävirtaan.

    Vinkkaamasi repun sidonta lauttaan niin että sitä voi kantaa on muuten hyvä idea. Täytyy kokeilla tuota jos on tiedossa lyhyehkö kävely avomaastossa lautan käytön välissä.

  6. Piti muuten kysyä että montako pohjakosketusta tuli ennen kuin lautta puhkesi?

    Packraftingin riskien voi ehkä ajatella käyttäytyvän samalla tavalla kuin työturvallisuusriskien vaikuttavuus ja frekvenssi. Pohjakosketuksien määrä käyttäytyy jossakin suhteessa puhkeamisiin ja puhkeamiset jossakin suhteessa siihen miten niistä selviää.

    Esim:
    https://www.google.com/url?sa=i&url=https%3A%2F%2Fwww.theseus.fi%2Fbitstream%2F10024%2F149452%2F1%2FOpinnaytetyo%2520Janne%2520Brelih.pdf&psig=AOvVaw1Unslb1txHGiu6y8zKmKzC&ust=1669536933686000&source=images&cd=vfe&ved=0CBAQjRxqFwoTCMCfqu2zy_sCFQAAAAAdAAAAABAN

    1. Kyllä niitä tuli tasaiseen tahtiin. Lapin pienet joet ovat aika kivisiä. Tulvalla tilanne olisi eri, mutta silloin yleensä tarvitaan koskikapasiteettiä raftiltakin. Joo nuo puhkeamiset menevät juuri noin, ja aina voi tulla erityisen terävä kivi vastaan joka puhkaisee järeimmänkin pohjan. Kuitenkin luulen, että jokiin joissa pohjakosketuksia tulee, pitää valita ensi kerralla paksupohjaisempi lautta.

  7. Mielenkiintoinen blogikirjoitus! Vähän jännittää lähteä tämän lukemisen jälkeen Vätsäriin lauttailemaan tuon kyseisen melan kanssa vaikka käyttö onkin 100% järvillä. Kun sielläkin voi silti tuuli nousta ja vaatia hartiavoimin töitä että pääsee pitkänmuotoisen järven toiseen päähän vastatuulessa (tai kalastusrupeaman kyseessä ollessa takaisin omaan leiriin).

    Oliko käytössä muuten jotain tippasuojaa vai pelkästään ne hanskat? Kun melassa ei valmiina mitään vesisuojausta ollut.

    1. Joo en tiedä kuinka paljon pakkanen vaikutti melan kestävyyteen, mutta kunnon Aqua Boundin melaan verrattuna kestävyys ei kuitenkaan ollut lähelläkään samaa tasoa. Vätsäristä kuitenkin pääsee jalkaisin pois. Käytössä ei ollut tippasuojaa, ainahan nuo vähän tiputtavat tuostakin huolimatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.