Varusteet

Kuinka paljon untuvaa untuvatakkiin?

Sydäntalven paksussa takissa on untuvaa kolmestasadasta grammasta ylöspäin, ja se pitää käyttäjänsä lämpimänä kovemmillakin pakkasilla.

Tämä artikkeli julkaistiin ensin Retki-lehdessä 2/2020. Tilaa Retki-lehti tästä!

Untuvatakki on retkeilijän vakiovaruste. Sen tehtävänä on pitää vaeltaja lämpimänä, kun hän pitkän päivän jälkeen pääsee leiriin ja pysähtyy. Kuulin kerran, kun villapaidan kantamista rinkassa perusteltiin sillä, että pelkässä kevytuntuvatakissa tulee kylmä leirissä istuskellessa. Villapaidan painolla olisi kuitenkin saanut jo niin järeän untuvaparkan, että sillä olisi selvinnyt mukavasti vaikkapa Grönlannissa. Ongelma oli siis liian ohuessa kevytuntuvatakissa.

Monet ihmiset ovat hieman vieraantuneita kylmään pukeutumisesta. Parhaiten tämän huomaa lasten pulkkamäessä. Useimmilla aikuisilla on liian vähän päällä, mikä johtaa hytisemiseen ja hyppimiseen. Kotiin lähdetään koska aikuinen palelee, vaikka lapsilla olisi edelleen hauskaa. Kylmässä seisoskellessa tarvitaankin yllättävän paksuja vaatteita.

Untuva on yleisin vaeltajan taukotakkiratkaisu kaikkiin vuodenaikoihin. Kevytuntuvatakki toimii syysvaelluksella, paksumpi talvella. Untuvan määrä merkittävin selvitettävä asia, kun takin lämpimyyttä arvioidaan. Muita takin lämpimyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. untuvan laatu ja sen kotelointi, takin pituus, hupun toteutus ja vetoketjun lämpöeristys. Untuvatakki kannattaa valita hupullisena, sillä se lisää lämpimyyttä suhteessa painoon paljon.

Untuvatakki on kallis mutta onneksi helposti ymmärrettävä ostos. Untuvatakkia ostettaessa tärkeintä on selvittää untuvan määrä grammoina, untuvan fill power -arvo ja kankaan paksuus. Mikäli näitä tietoja ei ole saatavilla, kannattaa harkita kahteen kertaan. Kankaaksi 7–30 denierin ripstop-nylon on paras valinta. Vedenpitävät kankaat ovat untuvatakeissa turhan painavia, ja vaelluksella on erillinen sadetakki joka tapauksessa mukana. Untuvan laadun osalta fill power -arvo 800 –900 on hyvä, isompi on tietenkin parempi. Vettähylkivä untuva lisää hieman kevytuntuvatakin kosteudenkestävyyttä, vaikkei ylläkään kuitutäytteen tasolle.

Ultrakevyessä untuvatakissa on untuvaa 75-110g. Tällainen takki soveltuu kylmimpiin kävelypätkiin alkukesän vaelluksilla, mutta ei ole riittävä pidempään leirissä istuskeluun nollakeleissä.

Mikä siis olisi sopiva untuvan määrä? Ajattelua helpottaakseen voi miettiä lapinretkeilijän neljää vuodenaikaa: syksy, alkutalvi, sydäntalvi ja kevättalvi. Syksy (ja kesä, mikäli pitää hyttysistä) on vuodenajoista lämpimin ja suosituin. Alkutalvi ja kevättalvi saattavat olla hyvin erilaisia vaellusvuodenaikoja, mutta lämpötilat ja siten vaatevaatimukset ovat samankaltaiset. Sydäntalvella elohopea jäätyy ja vaeltajan pitää varautua kovaan kylmyyteen.

Syysvaellukselle kannattaa harkita kahdentyyppisiä untuvatakkeja. Näiden raja on hämärä, eikä siihen tule kiinnittäneeksi huomiota ellei tietoisesti ajattele asiaa. Ensimmäinen tyyppi on ultrakevyt untuvatakki, jossa on untuvaa noin 75-110 g. Nämä ovat ohuita eivätkä riittävän lämpimiä pidempään istuskeluun nollakelissä. Tällainen takki sopii hyvin niille, jotka pujahtavat melko pian makuupussiin leiriin saavuttaessa. Myös kesätrekkaamiseen esimerkiksi Alpeille tällainen takki saattaa olla paras valinta. Tähän kategoriaan voidaan lämpimyytensä puolesta laskea halvat untuvatakit, joiden sisällöstä ei ole varmuutta.

Hieman paksumpi kevytuntuvatakki on usein varmempi valinta syysvaelluksiinkin. Tällaisessa takissa on untuvaa noin 110-150 g. Kotisohvalla tällainen saattaa näyttää ylilyönniltä, mutta pakastuvassa syysillassa se ei ole sitä. Tämän kaltainen paksumpi kevytuntuvatakki on huomattavasti ohutta monikäyttöisempi.

Alkutalven ensilumiin ja kevättalven paisteisille hangille tarvitaan talvitakki. Usein takin ei tarvitse olla kaikkein paksuin, sillä iltalämpötila harvemmin putoaa parinkymmenen pakkasasteen alapuolelle. Tällaisiin olosuhteisiin soveltuvan takin untuvan määrä on noin 200-250 g, ja se on riittävän lämmin myös talvitakiksi kaupunkiin. Tämän painoinen takki on parhaimmillaan silloin, kun vaelluksen etenemismuoto on lumikenkäily tai hiihto, mutta lämpötilaennuste ei näytä liian hurjalta. Kylmissäkin keleissä tällaisella takilla pärjää, mikäli tarjolla on tupa tai lämmitetty teltta, tai jos hyppelee itseään lämpimäksi silloin tällöin.

Sydäntalven takki on koville pakkasille. Käyttöaika tällaiselle takille on pitkä, Lapissa se voi alkaa jo aikaisin talvella ja jatkua maaliskuuhun. Tästä takista pitäisi syntyä michelin-mielikuvia, ja usein takkimallin nimissä on viittauksia arktisiin alueisiin ja 7000-metrisiin vuoriin. Eteisen peilistä huvittavan isolta näyttävä takki saa uuden puolen, kun teltan lämpömittari näyttääkin kolmeakymmentä pakkasastetta. Hyvä untuvan määrä tällaiselle takille on 300-450 g, ja takin helman tulisi ulottua takapuolen päälle. Niin sanotut kasitonnistakit ovat kuitenkin turhan järeitä retkeilyyn.

Sydäntalven takki on lämmin ja yleiskäyttöinen talvitakki.

Koska useimmilla ei ole halua tai tarvetta neljälle takille, on tehtävä priorisointia. Silloin kaksi takkia nousee ylitse muiden: paksumpi kevytuntuvatakki sulan maan retkeilyyn ja sydäntalven takki talviretkeilyyn. Sydäntalven takki voi olla turhan paksu silloin, kun autiotuvan terassilla nautitaan teepaidassa keväthankien auringosta, mutta toisaalta saa käyttäjänsä näyttämään melko eräuskottavalta silloinkin.

Lue myös blogitekstini taukotakeista!

 

6 thoughts on “Kuinka paljon untuvaa untuvatakkiin?

  1. Rabin uusi 371g Prosar untuvatakki, 150g / 800FP, Ultralight Outdoor Gear UK n. 260,- (Large) toimitettuna. Mitenköhän tuo 10D Atmos kangas kestää?

    1. Kyllä se kestää yllättävän hyvin. Itsellä on ollut untuvatakki jossa on 7D kangas kolme vuotta, enkä ole siihen vielä saanut reikää. Vaikuttaa hyvältä takilta, varmasti oikein pätevä valinta vaelluksille.

  2. Missä putiikissa kerrotaan täytteen grammamäärät? Noin niinku suomalaisista putiikeista jos puhuu. Esim. Joutsenen Tauko-takin grammat täysi mysteeri

    1. Suomalaisista varmaan parhaiten löytyy Camusta, Treelinesta ja Varuste.netistä. Itse katson useimmiten valmistajan sivuilta tai täältä, missä ovat nähneet vaivaa asian selvittämiseksi: https://www.ultralightoutdoorgear.co.uk/ . Joutsenen takin täytteen paino näyttää löytyvän täältä: https://www.partioaitta.fi/joutsen-unisex-taukotakki-1928-musta-1006549/?sku=2400000814696 (tosin tämä on joku Partioaitan kanssa yhteistyössä tehty versio.)

  3. Suomessa on aika hyvin saatavilla Patagonian 800FP (Down Sweater Hoody) untsikoita, hintakin on inhimillinen. Onko tietoa, kuinka paljon untuvaa näissä takeissa on? Patagonia ei jostain syystä ilmoita tätä tietoa…

    1. Patagonia ei ole julkistanut noita. Tämä on kuitenkin säännön vahvistava poikkeus, käytännössä nuo Patagonian untsikat ovat laadukkaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.