Kiinnostaako omien vaellustaitojen kartuttaminen? Haluatko haasteita, ja menevätkö kesälomareissujen vaellukset jo perusrutiinilla? Silloin kannattaa harkita haastavan vuodenajan valitsemista vaellukselle. Kun jatkaa vaellussesonkia roudasta rospuuttoon, löytyy myös suosituimmista retkikohteista tilaa. Myös luonnonolosuhteet voivat olla varsin hienot: ensilumi, kuura, syksyn valo, kevään ensimmäiset silmut. Minä vuodenaikana vaellus on haastavimmillaan? Mielestäni vaellus on Pohjois-Suomessa haastavimmillaan seuraavina ajankohtina: Ensilumiaika lokakuun puolesta välistä joulukuun puoleen…
Kategoria: Vinkit
Ultrakevyen talvivaelluksen teesejä
Talvivaellusvarusteita on kertynyt omiin komeroihin sen verran paljon, että on aika palata tänä talvena blogin pääteemaan. Muutamien talvien aikana on kehkeytynyt monia ajatuksia siitä, miten talvivaelluksen voisi tehdä mahdollisimman kevyesti ja pienemmällä rinkalla. Koska olen päätynyt usein keväisin ahkiovaellukselle, jossa mukana on iso tunneliteltta, routamatto, keitinlaatikko ja kymmenen litraa bensiiniä, on muista varusteista painon tiristäminen ollut hieman tarpeetonta. Ajatus enemmän…
NUTS Distance 300:n fastpacking-opit
Kesän alkuni meni pitkälti Suomen pisimmän polkujuoksukilpailun, NUTS Distance 300 by Black Diamondin järkkäilyissä. Lähdin organisaatioon mukaan ensin konsultoimaan reittiä, mutta päädyin lopulta tuottajan rooliin tapahtumassa. Järjestelyissä riitti tekemistä ja sumplimista, ja NUTSin organisaatiollekin kisa oli monipäiväisenä melko erityyppinen kuin lyhyemmät tapahtumat. Olimme kaikki melko jännittyneitä ennen kisaa. Pääseekö kukaan maaliin? Mitä jos reitille on ilmaantunut poroaita tai jokin muu…
Verkkokurssi pitkistä vaelluksista – vetäjänä Suvi Ahonen
Kevytretkeilijän oppaassakin vieraillut Suvi Ahonen järjestää jälleen verkkokursseja pitkistä vaelluksista. Suvi on Suomen kokeneimpia pitkän matkan vaeltajia, ja hän jos kuka osaa kertoa pitkien vaelluksien toteuttamisesta syvällä rintaäänellä. Suvi oli mukana myös Jussi Jaurolan tuottamassa Kevyesti Kairassa -podcastissa. Jos pitkät vaellukset kiinnostavat, kannattaa kurssiin ehdottomasti tutustua. Lisää tietoa kurssista löytyy täältä! Tässä on Suvin kirjoittama kurssin kuvaus: Haluaisitko joskus tehdä…
Näin estät häkämyrkytyksen teltassa
Kevään hiihtovaellukset ovat alkaneet, ja monet käyttävät etenkin avotunturissa keitintä sisällä teltassa. Tämän voi tehdä turvallisesti, kunhan tietää mitä tekee. Suosittelen ensikertalaisille Ankarien Avotunturien johdatuskursseja, joissa keittimen turvallista käyttöä käydään läpi seikkaperäisesti. Häkämyrkytyksiin teltassa kuolee vuosittain useita ihmisiä. Myös suomalaisissa retkikunnissa häkä on aiheuttanut vaaratilanteita esimerkiksi Grönlannissa 2013, Denalilla 2018 ja Grönlannissa 2019. Yhdistävinä tekijöinä monissa onnettomuuksissa on lämmönsiirrinkattilan käyttö…
Mitä ruokaa vaellukselle mukaan?
Katso myös tekstini ruokien säilyttämisestä leirissä täällä ja ruokatäydennysten tekemisestä pitkällä erävaelluksella täällä. Sain seuraavan lukijakysymyksen: Kuulisin erittäin mielellään lisää noista retkieväistä. Olisi todella mielenkiintoista kuulla esimerkiksi viikon vaelluksen retkieväistä sisältöineen ja painoineen. Tuota vesihommaa olen myös pohtinut. Esimerkkisi kannustamana join viime kesänä ensimmäistä kertaa järvestä otettua vettä, johon tosin nakkasin Micropuria sekaan. Oli suuri helpotus, kun jäi tuo veden…
Kiehiset, ja miksi et onnistu niissä
Viimeisimmässä Retki-lehdessä oli juttu kiehisten vuolemisesta. Koen, että itselläni on hieman lisättävää asiasta, joten päätin kirjoittaa asiasta blogiin jutun. Kiehisten vuoleminen on erätaidoista klassisimpia. Ne ovat mielestäni myös eräoppaiden tärkeimpiä taitoja, sillä hienot kiehiset vuolemalla on helppo saada aikaan pieni show ja wow-elämyksiä. Kosteasta puusta tulia tehdessä kiehiset ovat myös tärkeitä, sillä tekniikalla päästään käsiksi kuivempaan ydinpuuhun. Palavat kiehiset kuivattavat…
Lounaani kolmella viime vaelluksella: cold soak -kuskussalaatti
Olen viimeisellä kolmella vaelluksella syönyt joka päivä saman lounaan. Vaikka lounas on ollut lämmittämätön, on se maistunut joka kerta. Pidän kylmistä lounaista vaelluksella, sillä niiden takia ei tarvitse alkaa virittelemään keitintä ja odottelemaan ruoan valmistumista. Etenkin tuulisella ja sateisella säällä on värjöttelyn sijaan mukavampi tehdä vain lyhyt lounaspysähdys. Tämän ruokalajin voi tosin yhtä lailla tehdä lämpimänä, ja olenkin välillä päätynyt…
Suosikkiautiotupiani
Autiotuvat ovat suomalainen vaelluskulttuurin piirre, josta voimme olla ylpeitä. Autiotupia on erämaissamme paljon, ja ovet ovat avoinna kaikille ei-kaupalliselle vaellusseurueille. Autiotupien käytössä on syytä hallita etiketti – siitä on olemassa hyvä kooste esimerkiksi täällä. Autiotupaetiketin ei kuitenkaan kannata antaa pelottaa aloittelijaa, sillä tavanomaisella jälkien siivoamisella ja toisten huomioimisella pääsee jo pitkälle. Vaikka viimeisenä tulevalla on aina etuoikeus tupaan, syntyy näitä…
Rinkan oikea koko ja tasapainoremmit
Tämä kirjoitus lähti siitä, että olin aivan liipasimella ostamassa HMG:n isoa rinkkaa Black Fridayn hullunmyllystä. Tasapainoremmien puuttuminen ja oikean koon hankala valinta sai kuitenkin perumaan vielä kaupan ainakin toistaiseksi. Repun ja rinkan tasapainoremmit (load lifters) ovat jonkinlainen mysteeri monelle. Tasapainoremmit löydät nostamalla rinkka selässä kädet korvien kohdalle. Niistä kuuluu vetää, mutta mitä sitten tapahtuu? Tasapainoremmien tehtävänä on vetää rinkan yläosa…