Ultralight Winter Travel on Justin Lichterin (“Trauma”) ja Shawn Forryn (“Pepper”) kirjoittama kirja ultrakevyen vaelluksen konseptien hyödyntämisestä talviolosuhteissa. Kaksikko on kuuluisa ensimmäisestä talvella tehdystä PCT:n läpivaelluksesta, jossa siis vaellettiin päälle neljätuhatta kilometriä talviolosuhteissa!. Lisäksi kaksikko on vaeltanut talviolosuhteissa mm. Himalajalla ja Uudessa Seelannissa, sekä kesäolosuhteissa monia superpitkiä vaellusreittejä.
Hankin kirjan kiinnostuneena siitä miten kevytretkeilykonsepteja voisi hyödyntää talvisissa olosuhteissa Suomessa. Erityisenä inspiraationa on ollut myös Jörgen Johanssonin talvivaellukset Sarekissa sekä Finnmarksviddassa.
Valitettavasti kirja jättää hieman toivomisen varaa. Olisin toivonut, että kirjassa olisi ollut enemmän vertailua siitä, miten järeät varusteet ovat tarpeelliset millaisiin olosuhteisiin, ja ylipäätään enemmän vaihtoehtojen puntarointia. Sukset ja siteet poislukien kirjassa on mielestäni liian vähän keskinäistä vertailua ja hyvien ja huonojen puolien pohdintaa. Kirjassa oli myös jonkin verran virheitä, jotka hieman nakersivat luottamusta muuhun tekstiin. Joissakin kohdin puhuttiin myös selvästi kolmen vuodenajan retkeilystä, mikä hieman hämmensi.
Lisäksi kirjassa hämää suomalaisen silmään se, että talviolosuhteet tuntuvat hieman leudoilta. Tietenkin on luonnollista, että Yhdyvaltain länsirannikolla talviolosuhteet eivät ole yhtä kovat kuin Pohjoismaissa. Monessa kuvassa on sulakohtia puroissa, ja lumen sulattamisen nyansseille uhrataan aika vähän tekstiä. Olisin odottanut esim. kaasukeittimien talvikäytöstä, lämmönsiirrinkattiloista, teltassa keittämisestä ja häkäriskeistä huomattavasti enemmän tekstiä. Hieman ihmetytti myös kirjoittajien päätyminen käyttämään spriikeitintä lumen sulattamiseen, koska oman kokemuksen perusteella se on armottoman hidasta hommaa. Titaanisen kamiinan ja pyramiditarpin yhdistelmä oli sen sijaan mielenkiintoinen.
Olisin kaivannut myös enemmän puntarointia makuupussin ja retkipeittojen käytön välillä. Nyt kirjoittajat tarjoavat ratkaisuksi (sinänsä järkevää) systeemiä, jossa makuualustoina on Gossamer Gear Thinlight-solumuovi ja Xtherm-ilmapatja, sekä peittoina 15 F untuvapeitto ja 38 F synteettinen peitto sekä näiden lisäksi hengittävä bivy vetoisuutta ehkäisemään. Kirjoittajat sanovat että tämä on riittänyt -28 C lämpötilaan, mutta jostain syystä olen edelleen skeptinen siitä, että pelkillä retkipeitoilla pärjäisi tuossa lämpötilassa. Sen verran lämpöä kuitenkin karkaa peiton alta käännyttäessä. Ehkä ei auta kuin kokeilla itse.
Mielenkiintoisena puolena kirjassa oli sen sijaan osuudet pyramiditarppien käytöstä talvella. Tähän sai monia hyviä vinkkejä ja inspiraatiota, kuten tuplasauvojen käyttö keskisalkona, lapion käyttö keskisalon “perustuksena”, seisomatilan kaivaminen ja lumiliepeiden teippaaminen pyramiditarppiin. Myös pohdinnat maavaatteista talvikäytössä olivat mielenkiintoisia. Liukkaus ja lumen tarttuminen maavaatteeseen nousivat huomionarvoisiksi tekijöiksi talvella. Kirjoittajien valinta oli Tyvek-kangas, joka oli sen verran uusi että lumi ei vielä tartu kuluneeseen pintaan.
On myös mielenkiintoista huomata, että kansainvälisessä kontekstissa tunturi- ja metsäsukset (ja vastaavasti BC NNN ja 75 mm siteet) ovat lähes tuntematon konsepti. Kirjassa oli kyllä 75 mm tellusiteet mainittu, mutta pääfokus oli tech-siteideissä ja laskuominaisuuksiltaan paremmissa suksissa. Tietenkin PCT-reitti on vuoristoinen eikä tunturisuksilla hirveästi rinteitä lasketella ainakaan omilla telemark-taidoillani.
Kovin fanaattinen kirja ei grammanviilaamisen suhteen ollut, mikä on tietenkin talvella järkevä asenne. Kirjassa oli myös monia hyviä perusasioita talviretkeilystä kokemattomammille. Lukisin kuitenkin vastapainona esim. Kari Vainion Ankarat Avotunturit -kirjan, jonka erilainen perspektiivi hiihtovaellukseen täydentäisi aihepiirin ymmärrystä hyvin.
Olisin siis odottanut kirjalta hieman enemmän, ja toivonut sen olevan pitemmälle vietyä pohdintaa retkeilijöille, joilla kevytretkeilyn konseptit ja perinteinen talviretkeily ovat jo hallussa.
Mukavaa, että kerrot kiinnostavasta kirjasta, Ossi. Ja hyvä kun pohdit kirjan eroja suomalaiseen talviretkeilyyn (mm. metsäsukset). Entä miten kirjassa käsiteltiin tulentekoa? Suomessahan metsäseuduilla nuotio on iät ajat ollut se tuki ja turva, joka lämmittää, sulattaa juomavettä, valmistaa ruuan, kuivattaa varusteet, valaisee, ja luopa tuo tunnelmaakin. Ei tietenkään ole nykypäivää pitää yön yli tulia, vaan kunnon makuualusta ja -pussi hoitavat nukkumisen riittävän lämpimyyden. Mutta edelleen nykypäivänä kovalla pakkasella nuotio on loistava kaveri iltapuuhien aikana, ja siihen on Suomen vaelluskohteissa usein hyvä mahdollisuus. Minulla on kuvitelma, että ulkomailla nuotioita ei läheskään siinä määrin sytytellä kuin Suomessa? Miten kirjassa?
Kirjoittajat tekivät tulia yllättävän paljon, ottaen huomioon, että kesäaikaan tulien tekeminen PCT:llä taitaa olla pitkälti kiellettyä. He olivat tehneet myös MLD Supermid -pyramiditarppiin talvimodifikaation: lumiliepeet ja palamaton reikä savupiipulle. Sisällä he käyttivät TiGoat -merkkistä titaanikamiinaa. Tuo oli ilmeisesti käytössä pitkänkin pätkän PCT-talvivaelluksesta. Mielenkiintoinen ultrakevyt versio perinteisestä sissiteltasta siis.
Ok, hyvä tietää. PCT:stä ja nuotioista jäi aikanaan mieleen, että ultralight-guru Ray Jardine myös harrasti pieniä nuotioita ruuanlaitossa PCT-läpivaelluksillaan. PCT Hiker’s Handbook vaikutti paljon omaan vaellusvarusteiden keventämiseen. No, tämä ei talvivaellukseen liittynyt.