Paras tuulitakki vaellukselle

Suomalaisten sanotaan perinteisesti olevan tuulipukukansaa. Myös erävaelluksessa tuulitakki on lyömätön varuste. Usein aloittelevat retkeilijät ymmärtävät kuorikerroksen tarkoittavan yksinomaan vedenpitävää Gore-Tex- tai vastaavaa kalvoa, ja päätyvät vaeltamaan käytännössä muovipussi päällä koko vaelluksen. Paraskin kalvovaate nykyteknologioilla hengittää vain auttavasti. Seurauksena on usein kova hikoilu, ja siitä johtuva kylmyys ja uupuminen.

Vastauksena ongelmaan on kokeneempien vaeltajien joukossa suosittu tuulitakki tai –paita. Tuulitakilla on muutama etu, minkä takia se on vahva vaihtoehto vaelluksen päällimmäiseksi kerrokseksi silloin, kun ei sada rankasti:

1. Hengittävyys: ihosta haihtuva kosteus pääsee kankaan läpi, eikä se tiivisty kalvon sisäpinnalle ja kastele vaatteita. Lisää hengittävyydestä myöhemmin, sillä myös tuulitakkien hengittävyydessä on eroja.
2. Keveys-lämpö -suhde: Tuulitakit painavat n. 80-200g, ja lisäävät alla olevan alus- tai välikerroksen lämmittävyyttä huomattavasti leikkaamalla tuulen aiheuttaman konvektiivisen lämmön siirtymisen pienemmäksi. Lisäksi staattinen kerros ilmaa tuulitakin alla lisää eristävyyttä (=lämmittää) n. 0.6 clo verran.
3. Säädeltävyys: Tuulitakki on pienen painonsa vuoksi helppo laittaa rinkkaan, mikäli aurinko alkaa porottamaan ja pieni tuulenvire fleecessä on enemmän tervetullut kuin ikävä asia.
4. Vettähylkivyys: Retkeilyyn tarkoitetu tuulitakit on usein käsitelty DWR-pinnoitteella, joka tekee niistä jossain määrin vettähylkiviä. Tämä tarkoittaa sitä, että varsinaista vettäpitävää kalvovaatetta ei tarvitse laittaa ylle jokaisessa pikkutihutuksessa.

Hyvää tuulitakkia arvioidessa muutama parametri on ylitse muiden: paino (g) ja hengittävyys (usein käytetään yksikköä CFM , cubic feet per minute). Näiden lisäksi myös kestävyys on tärkeää, sillä päällikerroksena tuulitakki hankautuu oksiin ja rinkan viillekkeisiin.

Usein valinta on käytännössä tasapainoilua painon ja hengittävyyden välillä, sillä ohuimmat nylonkankaat eivät ole kaikista hengittävimpiä. Kaupassa vaatteen hengittävyyttä on helppo arvoida ns. Darth Vader –testin avulla: kangas laitetaan suun eteen ja yritetään hengittää sen läpi. Mikäli kankaan läpi on mahdotonta hengittää, se ei myöskään hengitä iholla. Tätä on helppo demonstroida vaikka omalla kalvovaatteella kotona – istu kuitenkin turvallisesti lattialle jos aiot väkisin todistaa että Gore-Tex hengittää!

Optimaaliseksi arvoksi aktiiviseen patikointiin on usein pidetty CFM-arvoa n. 35. Tähän arvoon asti vesihöyryn läpäisyky paranee, mutta korkeampiin arvoihin mentäessä hyöty pienenee suhteessa. Vastaavasti tuulenpitävyys heikkenee sitä enemmän mitä korkeampi CFM-arvo vaatteessa on. Tuulitakki jonka hengittävyys on 35 CFM korvilla toimii hyvin puskurina tilanteissa, jossa suorituksen intensiteetti on vaihtelevaa. Vaellus on juuri tällaista: välillä hikoillaan mäkeä ylös rinkka selässä, ja välillä seisahdutaan ihailemaan auringonpaistetta kurussa. Filosofia on yhteneväinen myös Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen vaatetusjärjestelmään, jossa tuulitakki aluskerroksen päällä on suositeltu kombinaatio reippaaseen liikkumiseen esim. mäkeä ylös (n. 7 MET aktiivisuustaso).

Tyypillisesti tuulipuvut ovat valmistettu joko n. 7-30 denierin nylonista (vanhan kemianinsinöörin pro-tip: nylon ja polyamidi ovat käytännössä sama asia, nylon on polyamidin tuotemerkki) tai ohuesta softshellistä, kuten Scholler Nanosphere. Perinteisesti benchmark-tuulitakkina on pidetty Patagonian Houdinia vuosimallia 2012, joka oli juuri tuon maagisen 35 CFM:n lähellä, mutta valitettavasti Patagonia on muuttanut kangasta hengittämättömämpään vuoden 2012 jälkeen. Vertailukohtana CFM-arvoille ovat tyypillisen kalvovaatteen (Gore-Tex, e-Vent, H2NO) n. 0.2 CFM ja tavallisen fleece-puseron n. 300 CFM.

Tämän hetken hyvistä vaihtoehdoista oma suosikkini on Arc’teryx Squamish Hoody (155g, n. 43 CFM), jossa myös jonkin verran ominaisuuksia normaalisti pelkistettyihin tuulitakkeihin verrattuna (esim. tarroilla säädettävät hihat) sekä erinomainen huppu, kuten Arc’teryxin vaatteissa on yleistä.

Toinen suosittu vaihtoehto on Black Diamond Alpine Start Hoody (250g n. 80 CFM), joka on hieman painavampi, mutta joustavaa ja miellyttävää materiaalia ja kestävämpi. Se on hengittävämpi ja siten tuulta pitämättömämpi johtuen sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta rankempaan vuorikiipeilyyn, jossa lämmötuotto on suurta.

Kolmas suosittu ja hieman edullisempi vaihtoehto on Rab Boreas Pull-On (255g, 69 CFM), joka on Alpine Startin lailla ohutta softshelliä nylonin sijaan.

Grammanviilaajaa totta kai houkuttelee myös kevyemmät 7 denierin nylonista tehdyt takit, jotka valitettavasti ovat usein heikommin hengittäviä. Yhtenä suosikkina mainittakoon Montbell Tachyon Anorak (55g, n. 10 CFM), jonka nimeen esimerkiksi John Abela vannoo.  Itse olen käyttänyt myös Marmot Trail Wind Hoodya (133g, n. 4 CFM), joka ei ole hengittävämmästä päästä, mutta kompensoi sitä verkkokankaalla kainaloiden alla. Viileässä lapinretkessä se toimii hyvin, kuumemmassa polkujuoksureissussa hihojen sisäpinnalle muodostuu kosteutta. Trail Wind on myös suhteellisen edullinen vaihtoehto.

Jonkin verran suosiota ovat saaneet myös vaihtoehdot, joissa on yhdistettynä tuulitakki ja ohut välikerros. Näitä ovat esimerkiksi Patagonia Nano-Air Light Hoody (309g, n. 70 CFM) joka on mm.  Ryan Jordanin suosittelema ja Marmot Ether Driclime Hoody (269g, n. 24 CFM) joka on esim. Andy Kirkpatrickin suosikki. Nämä ovat siitä hyviä vaihtoehtoja, että eristävän välikerroksen saa suhteellisen pienellä painolla. Toisaalta menetetään säädeltävyyttä, kun pelkkää tuulikerrosta ei voida ottaa erillisenä pois. Myös päällikerroksen ja välikerroksen välinen lämmittävä ilmarako menetetään.

CFM-arviona käytetty Backpackinglight.comin Richard Nisleyn mittaamia arvoja, mikäli valmistaja ei sellaista kerro. Kyseiseltä foorumilta löytyy myös paljon lisätietoa ja muiden tuotteiden mitattuja CFM-arvoja. Grammareiden keskuudessa tuulitakin valinta on lähes uskontoon verrattavissa oleva asia, joten keskustelua löytyy paljon.