Etsin pitkän aikaa kiipeilyreppua korvaamaan vanhaa reppua, jossa olen kuljettanut kiipeilykamoja. Vanhan repun (tavallinen Timberlandin reppu) olkain alkoi repeytyä jo toisen kerran, ja uudestaan ompeleminen olisi ollut enää tekohengitystä. Tarkoituksena uudella repulla oli siis olla pääasiassa arkinen kalliokiipeilyreppu, jossa kengät, valjaat, köysi, räkki ja muut kiipeilyromut saisi roudattua kalliolle. Koska tämä ei ole erityisen haasteellinen tehtävä repulle, päädyin valitsemaan vuorikiipeilyrepun, joka toimisi myös alppireiteillä ja jossa olisi fiksut paikat jäähakuille, lähestymiskamoille ja jonka saisi kuristettua myös melko pieneksi esimerkiksi kallio-multipitchejä varten. Kokoluokka olisi 30-40 l. Tällainen reppu olisi pääasiassa päiväreppu, mutta tiiviillä pakkaamisella siihen saattaisi saada simppelit bivy-varusteet.
Ennen päätöstä harkinnassa olivat seuraavat reput:
- Patagonia Ascensionist
- Arc’teryx Alpha FL
- Black Diamond Speed ja Blitz
- Atompacks Pinnacle
- Cilogear Worksack 30 ja 30:30
- Mountain Equipment Tupilak
- Mountain Hardwear Alpine Light
- Hyperlite Mountain Gear Ice Pack 2400
Koska halusin repun olevan riittävän kestävä vuosien arkikäytössä, kestävyydellä oli paljon isompi merkitys kuin ultrakevyttä vaellusreppua hankittaessa. Tästä syystä karsiutuivat pois HMG:n ja Mountain Hardwearin DCF-hybridi-reput, joita en pidä yhtä kestävinä kuin muita. Myös BD Blitz tuntui olevan vähemmän kestävä. Cilogearin W/NWD -dyneema taas olisi ollut pomminkestävästä päästä, mutta aivan liian kallis. Pinnacle karsiutui pois, koska isompien valmistajien reput tarjosivat mielestäni yhtä hyvää halvemmalla hinnalla.
Patagonia Ascensionist oli vahva kandidaatti. Reppu on hyvännäköinen, uusi malli on kestävä (vanhoissa 25, 35 ja 45 l repuissa oli ilmeisesti kestävyysongelmia) ja se on vielä järkihintainen. Ascensionist karsiutui, koska sitä ei saa ylitäytettyä yhtä hyvin kuin muita repunsuun epäsymmetrisen helman takia. Sen kiinnityssysteemissä on myös ollut hieman ongelmia, ja arvioissa on joitakin valituksia siitä, että pääkiinnitysremmin alaosa popsahtaa irti kiinnityksistään. Tiedä häntä, mutta useimmilla Ascensionist taitaa toimia oikein hyvin.
Arc’teryx Alpha FL oli myös mahdollinen valinta. Olisin halunnut repun, joka on nykyisten kokojen (30 ja 45 l) keskivaiheilla. Materiaali repussa on vahvaa, ja siinä on ylitäyttöä varten pitkä helma. Alpha FL olisi ollut kokonaisuutena varmasti hyvä valinta. Eniten siinä häiritsi sivukompressioiden ja daisy chainien puute, joka rajoittaisi repun ulkopuolelle kiinnitettävän tavaran määrää.
Black Diamond Speed vaikutti kestävältä ja järkihintaiselta, mutta sen kansiratkaisu vaikutti muihin reppuihin verrattuna hieman vanhanaikaiselta. Etenkin arkikäytössä kahden klipsin avaaminen repunsuun kiristysnyörin lisäksi saattaa käydä hieman kypsäksi. Muoviklipsiestetiikka ei myöskään ollut yhtä hienoa kuin kilpailijoilla. Lisäksi reppu oli painava verrattuna muihin.
Cilogear Worksack etenkin järeämmillä Guide Service -kankailla olisi ollut kestävä. Cilogearin reput ovat hyvässä maineessa ja varmasti päteviä. Ne olivat omaan makuun hieman painavia (kannen kanssa), ja lisäksi tullien ja postikulujen jälkeen kalliita. Lisäksi kuvia repusta eri väreissä oli vähän huonosti olemassa, mikä harmitti potentiaalista tilaajaa. Cilogearin reppu oli maaliviivoilla ensimmäisten joukossa.
Päädyin kuitenkin valitsemaan hieman tuntemattomamman Mountain Equipment Tupilak 37:n. Sen kehitystyöhön käytetty aika ja vaiva vakuutti, ja repussa korostui ne mitä tällä kertaa pidin tärkeänä: keveys, kestävyys ja kätevyys. Se on myös nätin näköinen. Ohjehinta on reilusti jopa Patagonian ja Arc’teryxin reppua kalliimpi, mutta löysin britti-Amazonista erinomaisen tarjouksen lähes puoleen hintaan.
Olen käyttänyt nyt Tupilakia hyvän melko paljon perusreppuna kalliokiipeilypäivinä ja myös lähes päivittäin yleisessä arkikäytössä. Materiaali ja reppu vaikuttaa varsin kestävältä, jonka takia en ole arkaillut käyttää reppua. Tällä lailla olen saanut aika hyvin tuntumaa Tupilakin patentoituun ja hieman erikoiseenkin sulkumekanismiin. Reppu kiristetään siis kahdella liikellä: ensin repun suu kiristetään nyörillä ja sitten patentoitu leukakoukku kiinnitetään repun kanteen. Kolmantena liikkeenä sen voisi kiristää, mutta se on harvoin tarpeen.
Leukakoukkusysteemi on erikoinen, mutta toimii hyvin. Se ei ole kertaakaan auennut itsestään. Repun suunnittelussa ME halusi välttää tyypillisesti kiipeilyrepuissa käytettäviä G-koukkuja juuri, koska niiden taipumuksena on välillä aueta mikäli ne ovat löysäksi kiristettyjä. ME:n systeemi vaatii myös ehkä hieman vähemmän tähtäämistä kuin G-koukku. Pääkiinnityskohdan lisäksi niskan kohdalla on toinen vastaava kiinnityspiste. Se on pääkiinnitystä pienempi, eikä toimi yhtä varmasti. Niskakiinnitys toimii paremmin, kun sitä käytetään sulkemaan vajaatäytöllä oleva reppu, jolloin alaspäin kohdistuva veto sulkee sen varmemmin. Niskakiinnityksen “huonouden” takia olenkin kuljettanut köyttä aina läpän alla, jossa se pysyy varmemmin.
Repun suun nyörikiristyksessä käytettävä naru on vahvaa, ja systeemi nopea. Tupilakissa on myös Arc’teryx Alpha FL:n tyyppinen pidennyshelma kuivapusseista tutulla rullattavalla suuaukolla. Tätä voi käyttää repun ylitäytön hallitsemisessa, sillä pidennyshelma on hieman pidempi kuin varsinainen suuaukko. Mielestäni se voisi olla 10 cm pidempikin, etenkin kun repussa on tasapainoremmit. Helmaa voi käyttää myös repussa välipohjana, ja ME väittää että näin alaosaan saa vedenpitävän lokeron. En jättäisi ainakaan makuupussin kuivuutta tämän varaan, etenkin kun ultrakevyet kuivapussit kuten Treadlite Gear Polypaq eivät paljoa paina. Ehkä synteettiselle parkalle vesitiiviys olisi kuitenkin aivan riittävää.
Hieman erilainen leukakoukkulinja jatkuu sivukompressioremmeissä. Niiden avaaminen olisi vaatinut käyttöohjeen, enkä hoksannut sitä alkuun. Ajattelin ensin, että näin pitkälle mietityssä repussa ei voi olla näin huonosti toimivaa ominaisuutta. Sivuremmit saa kuitenkin ihan kätevästi avattua, kun liu’uttaa nauhalenkin ensin leukakoukun toiselle sivulle ja siitä alaspäin. Suunnittelija on tehnyt koukkuun vielä syvennykset tätä helpottaakseen. Silti, sivuremmien irroittaminen ja kiinnittäminen ei ole kaikista helpointa, ja saatan korvata ne muoviklipseillä silloin kun niitä oikeasti tarvitsee availla paljon. Sivuremmien hankala kiinnitys on ehkä repun heikoin ominaisuus, tosin mikäli niitä käyttää lähinnä suksien kuljetukseen ja puolityhjän repun kasaan kuristamiseen ei sillä ole niin väliä. Tykkäisin kuitenkin kiinnittää repun päällä olevan köyden ylemmillä kompressioremmeillä, mikä on turhan hankalaa.
Sivukompressioremmien pituus on aina tasapainoilua monikäyttöisyyden ja turhana roikkuvien remmien välillä. Tupilakin sivukompressioiden alle saa solumuovisen haitarimakuualustan juuri ja juuri. Sukset remmien alle saa ongelmitta, ja kangas tuntuu riittävän kestävältä etteivät kantit ihan heti leikkaa läpi.
Repun yläosassa on kelluva erillistasku pikkutavaroille. Siinä on jostain syystä kaksi vetoketjua, repun sisällä ja ulkopuolella niskan kohdalla. Vetoketjutasku on tietenkin kätevä arkikäytössä, ja sijainti on hyvä, vaikka en sieltä reppu selässä ole mitään uskaltanut ottaakaan. Ulkopuolella sijaitseva vetoketju on mielestäni kätevämpi kuin Cilogearin sisältä avattava Ninja Pocket, ja ehkä taskun käyttö reppu selässäkin onnistuu tiukan paikan tullen. Kahden vetoketjun ratkaisua en kyllä ole ymmärtänyt, ja sisäpuolen vetoketju tuntuu olevan turhaa lisäpainoa. Ulkopuolen vetoketjuvalintana olisin mielummin nähnyt vettähylkivän #3 Vislon Aquaguard -hammasvetoketjun nykyisen simppelin spiraalivetoketjun sijaan.
Repussa on jämäkät olkahihnat, leveä remmilantivyö, tasapainoremmit ja kovaa vaahtomuovia oleva tukiranka. Tasapainoremmit ja lantiovyö ovat tällaisessa repussa tarpeen, sillä köysi, kiipeilyräkki, vesi, kengät ja muu kiipeilyroina nostaa repun painon helposti huomattavasti ultrakevyttä vaellusreppua painavammaksi. Lantiovyö on hyvä, mutta on hieman outoa, että sitä ei saa poistettua. Käytännössä kaiken muun saa repusta irroitettua, jolloin reppu on kyllä kevyt esim. huiputuksiin. Olen arkikäytössä kääntänyt lantiovyön kerran selän kohdalla ristiin ja sitten kiinnittänyt sen jäähakkuhen terähihaan, jossa se pysyy siististi. Lantiovyössä on pehmusteet, jotka saa helposti irti ja jotka olen myös toistaiseksi irroittanut.
Etupuolella repussa on jäähakkujen kiinnityskohdat, johon ainakin Petzl Quarkit on helppo kiinnittää ja ne pysyvät hyvin kiinni. Lisäksi etupuolella on kaksi daisy chainia, joihin saa lisää tavaraa kiinni. Mukana tulee naru, jonka voi punoa daisyyn verkoksi vaikka jääraudoille. Ulkotaskuja ei edellä mainitun vetoketjutaskun lisäksi ole. Tämä on tietenkin kiipeilyrepulle luonnollista, sillä tavaran putoilu ja verkkotaskujen rikkoontuminen reppua haulattaessa tai chimneyssä ryynättäessä ei ole toivottavaa, mutta kaikessa muussa käytössä tavallisten kevytreppujen juomapullotaskut ja iso verkkotasku ovat kyllä ylivoimaisen kätevät.
Repun kangas, Mountain Equipmentin oma PACT 300 (ja PACT 100) on mielenkiintoista. PACT on tuplaripstop-nylonia, jossa on DWR-käsittely ulkopuolella ja vedenpitävä TPU-pinnoite sisäpuolella. Se muistuttaa aika paljon Robic-nylonia, mikä on ainoastaan hyvä juttu. Kangas tulee olemaan hyvin kestävää, ja etenkin pohjan tuplakangas tuntuu erittäin järeältä. Tämä reppu selviäisi Savotan katapulttitestistä leikiten.
Kaiken kaikkiaan reppu on oikein laadukkaasti valmistettu ja suunniteltu. Se kantaa painavan kuorman todella hyvin. Suurin kysymysmerkki, omalaatuinen kiinnitysmekanismi toimii hyvin. Sivukompressioremmien epäkätevyys on suurin miinus. Toinen miinus tulee köyden kuljettamisesta, joka ylitäytetyllä repulla vaatii säätöä tai niskassa kantamista. Parempi niskakiinnitys auttaisi tässä. 37 litraa on edelleen melko kompaktin kokoinen, joten en epäröisi ottaa suurempaa 45 litran malliakaan, etenkin kun sen saa kiristettyä pienemmäksi. Arkikäytössä reppu on kestävä, mutta ulkotaskuilla varustettu reppu olisi vielä kätevämpi kuin kiipeilyreppu, mutta tämä on toisaalta helppo korjata esim. HMG:n Stuff Pocketilla. Kiipeilyssä reppu on ollut käytössä meikäläistä useampaa kertaluokkaa kovemmilla tekijöillä, kuten 2018 Piolet D’Or -voittajalla Tom Livingstonella kuuluisalla Latokin pohjoisseinämällä. Omat varsinaiset koitokset repun kanssa saavat odottaa koronanjälkeistä aikaa, mutta koticragilla ja muussa suomikiipeilyssä reppu on jo ollut mukana harva se päivä.
