Vinkit

Mitä ruokaa vaellukselle mukaan?

Katso myös tekstini ruokien säilyttämisestä leirissä täällä ja ruokatäydennysten tekemisestä pitkällä erävaelluksella täällä. Sain seuraavan lukijakysymyksen: Kuulisin erittäin mielellään lisää noista retkieväistä. Olisi todella mielenkiintoista kuulla esimerkiksi viikon vaelluksen retkieväistä sisältöineen ja painoineen. Tuota vesihommaa olen myös pohtinut. Esimerkkisi kannustamana join viime kesänä ensimmäistä kertaa järvestä otettua vettä, johon tosin nakkasin Micropuria sekaan. Oli suuri helpotus, kun jäi tuo veden…

Jatka lukemista

Varusteet

Teroita puukkosi partaveitseksi

Lupasin aiemmassa kirjoituksessani kiehisistä kirjoittaa hieman puukon teroituksesta. Se on yksi tärkeimpiä tekijöitä hyvien kiehisten tekemiseen, joten tässä on vinkkejä. Puukon teroitustapoja on monia. Yksi parhaista on vesihiomakivilllä teroittaminen. Vesihiomakiviä on saatavilla eri karkeusasteita. Usein tarvitaan ainakin kaksi kiveä. Karkeusasteen 800-1000 kivi on hyvä perushiontaan ja noin 3000 karkeusasteen kivi viimeistelyyn. Mikäli puukkosi on rehellisesti tylsä, kannattaa aloittaa karkeausasteen 400…

Jatka lukemista

Vinkit

Kiehiset, ja miksi et onnistu niissä

Viimeisimmässä Retki-lehdessä oli juttu kiehisten vuolemisesta. Koen, että itselläni on hieman lisättävää asiasta, joten päätin kirjoittaa asiasta blogiin jutun. Kiehisten vuoleminen on erätaidoista klassisimpia. Ne ovat mielestäni myös eräoppaiden tärkeimpiä taitoja, sillä hienot kiehiset vuolemalla on helppo saada aikaan pieni show ja wow-elämyksiä. Kosteasta puusta tulia tehdessä kiehiset ovat myös tärkeitä, sillä tekniikalla päästään käsiksi kuivempaan ydinpuuhun. Palavat kiehiset kuivattavat…

Jatka lukemista