Varusteet

Erämaiden MacGyver

Vaelluksilla on mukana lähes aina jonkinlainen pussukka korjausvarusteita. Usein kuitenkin mietityttää, missä on sopiva tasapaino riittävän varautumisen ja painon välillä. Usein vaellukselta palaa kotiin täysin koskematon korjauspussi, joka herättää retkeilijässä kysymyksiä sen tarpeellisuudesta. Kaikkeen ei voi varautua, mutta jonkinlainen korjausvarustus on hyvä olla mukana.

Tyypillisimpiä varusteita joita sulan maan aikana joutuu korjaamaan, ovat kengät, telttakaaret ja housut. Myös kipinä- ja oksanreiät etenkin untuvavaatteissa sekä vuotava ilmapatja ovat tyypillisiä korjauskohteita.

Vaellus- ja polkujuoksukenkien tyypilliset hajoamistilanteet ovat pohjan irtoaminen sekä päällisen puhki kuluminen. Kumisaappaisiin voi tulla reikiä. Kenkien hajoamiset ovat erityisen ongelmallisia, koska ne ovat tärkeät erämaasta pois pääsemiseksi. Päällisen hajoamisen ensiapuna ilmastointiteippi toimii hyvin, eikä vika ole kriittinen.

Pohjan irtoaminen sen sijaan voi olla pulmallinen, sillä ilman pohjaa kengällä ei tee paljoakaan. Omasta Meindl-vaelluskengästäni irtosi pohja Norjan vuoristossa todennäköisesti jäärautojen aiheuttaman väännön takia. Pohjaa yritettiin ensin liimata syanoakrylaattiliimalla, mutta se ei toiminut lainkaan. Pohja teipattiin paikoilleen ilmastointiteipillä, jonka avulla pääsin vaeltamaan ylös vuoristomajalle. Majalla yritimme liimata pohjan tuvalta löytyneellä rakennusliimalla, joka toimi vain auttavasti. Päädyimme siihen, että ilmastointiteippi on edelleen paras ratkaisu.

Teippi kuitenkin kului pikkuhiljaa pohjan hankauksesta, jolloin se aina välillä petti. Teipin tueksi lisättiin kaksi Black Diamond Ski Strapia. Tällaiset polyuretaaniset suksiremmit ovat eräkorjauksissa paras keksintö heti ilmastointiteipin jälkeen, ja etenkin amerikkalaiset vapaalaskuoppaat vannovat niiden nimeen. Ne ovat usein käytössä erilaisissa mono- side- ja nousukarvakorjauksissa, mutta nyt ne pääsivät estämään teipin kulumista kengän pohjasta.

Korjauspussissa olevan liiman tärkeimpänä tehtävänä onkin mielestäni kengän pohjan korjaus. Syanoakrylaattiliiman (”super glue” –tyyppiset pikaliimat) huono leikkausvoiman kestävyys tekee siitä huonon vaihtoehdon tähän tarkoitukseen, vaikka monet sitä pitävät mukanaan. Uretaaniliima kuten McNett Freesole tai Gorilla Glue Original sopii tähän tarkoituksen paremmin. Pidänkin nykyään mukana uretaaniliimaa syanoakrylaatin sijaan.

Silloin tällöin vaelluksella hajoaa teltan kaari. Kaari rikkoontuu useimmiten liitoskohdasta, ja syynä on usein se, että osat eivät ole kunnolla kohdakkain kun kaarta jännitetään paikalleen. Telttojen mukana tulevaa korjausholkkia kannattaa ehdottomasti pitää mukana. Holkin asentamisessa tärkeä niksi on teipata se toisesta päästä paikalleen, jolloin se ei valu sinne tänne kaarta pitkin. Omat kokemukseni kaarien hajoamisesta ovat yllättäen järeimmistä Haltin ja Hillebergin retkikuntamalleista, kun taas ultrakevyiden telttojen kanssa ei ole ollut ongelmia.

Teltan kankaan paikkaaminen maastossa on hankalampaa. Silnylon-kankaan (josta useimmat nykyteltat ovat valmistettu) liimaamiseen ei sovellu muu kuin silikoniliima, ja mukana tulee olla myös kangaspaikka. Tenacious Tape, joka yleisesti ottaen on paras ja pitävin korjausteippi, ei sekään pysy kovin hyvin liukkaassa silnylonissa. Onneksi kangas on se harvemmin teltasta hajoava osa, ja ripstop-rakenteen ansiosta vaurio on harvoin katastrofaalinen. En ole itse pitänyt vaelluksella mukana silikoniliimaa ja –paikkaa.

Kolmas yleinen varusterikko on housujen hajoaminen haaroista. Hätäkorjaaminen on yksinkertaista neulalla ja langalla. Usein haaroista revenneitä housuja ei kuitenkaan uskalla ottaa enää seuraavalle vaellukselle, ja korjausjälkikin on usein ruma.

Seuraavassa taulukossa on esiteltynä muutamia asioita, joita olisi hyvä löytyä korjauspussista vaelluksella. Lista on jaettu kahteen: normaalisettiin tavalliselle vaelluksille ja expedition-lisään isoille ryhmille tai vaativiin olosuhteisiin. Lista soveltuu sulan maan vaelluksiin, talvivaellusten korjausvarustus on kattavampi ja sen laadinnassa täytyy huomoida lisäksi mm. keittimen, suksien, siteiden ja sauvojen korjaus. Erityisesti bensakeittimien korjaaminen on oma tieteenlajinsa.

Perusvarustus (sulan maan vaellus)

Uretaaniliima, esim. Freesole, Gorilla Glue Original tai McNett Aquaseal Kengän pohjan liimaamiseen ja teltan saumojen korjaamiseen sekä muihin liimaustöihin
Ripstop-purjeenkorjausteippi, Gorilla Tape tai ilmastointiteippi Hyvä määrä pahvinpalan tai luottokortin ympärille käärittynä
Tenacious Tape Teltan, kuorivaatteiden ja untuvatakin korjaukseen. Pitävämpi ja tahrimattomampi liima kuin ilmastointiteipissä. Mukana valmiiksi leikattuja paikkoja, joiden kulmat pyöristetty
Pienet sakset, esim. Westcott Sewing Titanium 2.5” tai Fiskars kynsisakset Leikkaamiseen, myös tärkeä ensiapuväline esim. rakkoteipin kulmien pyöristämiseen.
Puhallettavan makuualustan korjauspaikka Makuualustan vuotojen korjaamiseen
Teltan korjausholkki Telttakaaren korjaamiseen
Karhunlankaa tai hammaslankaa ja neula, nappeja Ompeluun
Hakaneuloja Pikakorjauksiin
Kyllästetty nylon-pauloituslanka Pieni määrä sitomiseen ja varakengännauhaksi
Pikkuinen karabiinihaka tai simplex-koukku tai hansikaskoukku Roikottamiseen
Nyörilukko Hajonneen korjaamiseen. Ei paina lähes mitään.
Muutamia nippusiteitä Kiristämiseen
Linssinpuhdistusliina Kameran linssin puhdistamiseen esim. pisaroista. Yksittäispakatut parhaita.
1,5 – 2 m paracordia tai 2-3 mm paksuista tarvikenarua Vahvempiin sitomisiin
Ranger bandseja Kumilenkkejä, jotka on leikattu polkupyörän sisäkumista. Vahvempia kuin tavalliset kumilenkit. Toimivat myös sytykkeinä.
0,5 – 1 m rautalankaa Kuumankestäviin korjauksiin
Pikkukynä ja muutama muistilappu Viestin jättämiseksi
Tamponi Kuivaa puuvillaa kompaktissa pakkauksessa hätätulentekoon. Voi käyttää myös tamponina.
Tulitikkuja ja raapaisupinta Mikäli sytytin häviää
Kevyt pilli Hätäviestintään
Nappikompassi Mikäli kompassi hajoaa
Pullonkorkki Mikäli korkki tippuu jokeen
Varaparistot otsalamppuun Litium-paristot ovat parhaat
Mormyska, ongenkoukku ja lyijypaino Hätäkalastukseen

 

+ Expedition-lisä

 

2-komponenttiliima Epoksihartsi vaativampiin korjauksiin
Multitool Leatherman tai vastaava
Varalusikka Mikäli joku hukkaa omansa. Muovisporkit hajoavat pahamaineisen herkästi.
Varaotsalamppu tai avaimenperävalo Ultrakevyt lamppu, kuten Petzl e+Lite tai Nitecore Tube
Varakeitin Ultrakevyt kaasukeitin, kuten BRS-3000T
Voile tai Black Diamond Ski Straps, 2 kpl Joustava mutta napakka irtoremmi moniin erilaisiin korjauksiin
Pitkä nylon-irtoremmi, 1-2 kpl Rinkan korjaukseen, virityksiin rinkan ulkopuolelle
Pieni silikoniliima ja silnylon-paikka Teippi tarttuu huonosti silnylon-telttakankaaseen. Silikoniliima ja silnylon-paikka on oikea ratkaisu telttakankaan paikkaamiseen.
Fiberfix / Raptor wrap Kosteudesta teräksen kovaksi jähmettyvä teippi telttakaarien, työkalujen ja kenkien korjaukseen
Telttakaaren osa Hajonneen kaarenosan korvaamiseen
Vetoketjun vedin Teltan vetoketjun hajoamiseen

11 thoughts on “Erämaiden MacGyver

  1. Itselläni toimii seuraava. Kun kengännauhojen renksukiinnikkeet hajoaa(eli kengissä reikien sijaan on vaatimattomat kangasrenksut jotka kyllä sitten hajoaa jo alle puolen vuoden peräjälkeen nopeasti), pukkaan vain puukolla reiän ja tungen siittä kengännauhan läpi, näin merrelit on toiminut n 2 viimestä vuotta, ja menee vielä toiset ellei niihin vain kyllästy tai tosiaan alkaa pohja murenemaan tms. Mutta tuokin lähtökohtaisesti vain ensiapu hankalaan tilanteeseen ei nuo välttämättä enää tunnu jalassa mukavalta. Jos kengässä alkaa pohjassa olla rikkoja ja renksut hajoaa ja ilmestyy muita ryppyjä niin kenkien lähtölaskenta on jo alkanut, mikään ei tule yllätyksenä ja tällöin jo viittii vähän puukkoa näytellä, mikään ei ole ikuista.

  2. Hyvä teksti! Mainitsit 2-komponenttiliiman vaativiin korjauksiin. Onko tiedossa sopivan pientä pakkausta?

    Parhaaksi korjausteipiksi olen huomannut höyrysulkuteipin, joista Tescon No 1 on ollut mainio. Tarttuu hyvin, liima ei tahri, kangaspinta on elastinen. Kestää kulutusta hyvin. Hinta on varsin huokea yhtä paikkausta kohden. Väri ei toki sovi joka paikkaan. Silnylonia en muista teipanneeni, pitäisikin kokeilla.

    1. Olen itse pitänyt mukana Loctite Power Epoxya. Ei tuo kuitenkaan tavallisilla sulan maan vaelluksilla ole mukana. Liimoista löytyy blogissa itseasiassa toinenkin artikkeli.

      Höyrysulkuteippi on myös hyvä, sillä monet niistä tarttuvat hyvin uretaanilla kyllästettyyn pintaan. Tämän takia esimerkiksi packraftin korjauksissa tuubin ulkopuolelle käytetään paljon Tyvek-teippiä. Se ei tosin ole elastista, koska ei muuten olisi ilmatiivis.

        1. Höyrysulkuteippi on hyvä, ja siinä on voimakkaampi liima kuin monessa tavallisessa teipissä. Tämä johtuu siitä, että jos höyrysulkuteippi pettää talossa, saattaa seurauksena olla homevaurio. Höyrysulkuteippi on standardivalinta packraftien tuubin ulkopinnan korjaamiseen.

  3. Tää oli yksi parhaita kohtia Kevytretkeilijän oppaasta, hyvä nosto!

    Juuri siksi, että koska korjaustarpeisiin aika harvoin (toivottavasti) joutuu turvautumaan, ei kehity tuntumaa siitä mitä kannattaa mukana pitää. Sulan maan listakin menee mitastaan huolimatta kevyesti puolen litran pussukkaan ja kutisti omaa korjauspussia merkittävästi.

    Pientä uretaaniliimatuubia en vielä ole löytänyt, joku 10-15 ml ehkä riittäisi, koska sen kohtalona on usein avaamisen jälkeen kovettua ennen seuraavaa käyttöä. Pikaliimoista saa muutaman millin kertakäyttötuubeja, mutta esim. Gorilla Glue Originalissa 60 ml on pienin pakkauskoko. Aquasealia on 21 ml tuubissa, mutta sitä ei ole niin laajasti saatavilla kuin Gorillaa.

  4. Ajankohtainen postaus! Juuri omaa korjausvälinepussukkaa pakkailen ja täytyy myöntää että ihan kaikkea en ole näemmä muistanut ajatella. Täytynee täydentää pussia ainakin liiman osalta. Harvoinhan tuolle on mitään käyttöä ollut, vähän kuin ea-pakkaus.

    Hauska detaili on että itsellä myös Meindlin vaelluskengistä lähti pohjat irti, ensin toisesta ja seuraavana päivänä toisesta. Mukana oli vain narua ja perusremmejä (mustaa nailonia), näillä välineillä pohjan sai kiinnitettyä noin kilometriksi jonka jälkeen piti kiinnittää uudestaan. Hiukan turhauttavaa lievästi sanottuna! Lopulta heitin pohjan mäkeen ja kävelin “sisäpohjalla”. Onneksi oli kuivaa ja matkaa vain kaksi päivää jäljellä. Tämän jälkeen vaihdoin Meindlit polkujuoksukenkiin.

    Iso kiitos kaikista sivuston neuvoista, olen pystynyt puolittamaan repun painon ja retkeily maistuu taas!

  5. Rubberfix/liquisole olisi hyvä mainita kengänpohjaliimoina. Varsinkin rubberfixia on Suomessa paremmin saatavilla, kuin noita jo mainittuja liimoja.

    1. Joo ihan totta – nämä ovat samantyyppisiä uretaaniliimoja. Tosin kyllä noita Gear Aidin liimojakin saa ihan hyvin Suomesta.

  6. Osaatko/osaako joku sanoa onko Tenacious Tapella ja Tear-aid A:lla eroa? Tuota Tenacious tapea on myös vissiin silnylon versiota, mitähän eroa siinä on?

    Tear-aid A tarttui ainakin hyvin silnylon tarppiin.

    1. Tear-aid A vaikuttaa samantyyppiseltä kuin Tenacious Tape. En ole itse käyttänyt. Siinä ei ole silikoniliimaa, joten kovin hyvin se ei tartu silnylon-tarppiin (Scandinavian Outdoorin sivuilla sanotaankin ettei sovellu silikonilla käsiteltyihin tuotteisiin). Tenacious tape on tietääkseni ainoa teippi missä on silikoniliimaa, ja sikäli se on paras silnylon/silpoly-kankaiden korjaukseen. Silikoniliimat kuivuvat hitaasti, joten odottelemaan joutuu teipinkin kanssa.

Vastaa käyttäjälle exposedpaths Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.