Kesän alkuni meni pitkälti Suomen pisimmän polkujuoksukilpailun, NUTS Distance 300 by Black Diamondin järkkäilyissä. Lähdin organisaatioon mukaan ensin konsultoimaan reittiä, mutta päädyin lopulta tuottajan rooliin tapahtumassa. Järjestelyissä riitti tekemistä ja sumplimista, ja NUTSin organisaatiollekin kisa oli monipäiväisenä melko erityyppinen kuin lyhyemmät tapahtumat. Olimme kaikki melko jännittyneitä ennen kisaa. Pääseekö kukaan maaliin? Mitä jos reitille on ilmaantunut poroaita tai jokin muu este, sillä koko reittiä on mahdotonta käydä läpi juuri ennen kisaa? Toimiiko juoksijoiden seuraama GPS-jälki?
Kisasta tuli lyhyesti ilmaistuna melko brutaali. Maaliin pääsi noin puolet 65:tä matkaan lähteneestä. Erityisesti yllätyksenä kisassa tuli monen ennakkosuosikin keskeyttäminen. Kisassa kävikin niin, että lähes koko kärki joutui keskeyttämään puolen välin tienoilla. Tämä avasi tietä takana tuleville dieseleille, ja varovaisemmin matkaan lähteneet nousivat yllättävän koville sijoituksille. Kisan voittaneen Janne Hietalan aika, alle 60 h oli silti todella kova. Hänen kisaraporttinsa voi lukea täältä.
Tämän blogin lukijoita kiinnostaa ehkä eniten kisan implikaatiot fastpackingille ja ultrakevyelle vaellukselle. Pitkät ultrajuoksukisat ja FKT:t ovatkin tässä mielessä kiinnostavia, sillä kaikki on niissä viritetty äärimmilleen. Kisan keskeyttäneiden suurimmiksi ongelmiksi nousivat imeytymisongelmat ja ennen kaikkea rakot. Suomalaisessa kevytretkeilyskenessäkin tavallisena käytäntönä oleva märin jaloin kulkeminen oli tietenkin isona tekijänä rakkojen osalta. Kansainvälisissä 300 kilometrin kilpailuissa matka kulkee usein vuoristossa, jolloin märin jaloin kuljettavia osuuksia on vähemmän. NUTS Distance 300:ssa jaloista huolen pitäminen nousi isoon rooliin.
Kärjen osalta jalkojen kuivattamiselle oli tietenkin varattu pienempi aika kuin muilla. Ensimmäisen 88 km aikana Lemmenjoen erämaan poikki jalat olivat takuuvarmasti märät koko ajan. Maastossa oli etenkin tällä etapilla kuten myös hieman seuraavalla ihan perinteistä suota, eli “suomalaista vertikaalia”.
Koska useimmat kulkivat tämän pätkän alle 18 tuntiin, ei ongelmia vielä oikestaan ehtinyt syntyä. Sen sijaan ensimmäisellä Kalmankaltion huoltopisteellä vietetty aika jalkoja ilman sukkia kuivatellen saattoi olla ratkaisevassa roolissa. Yli vuorokauden kestäneessä märkyydessä jalkojen maseraatio vei voiton ja vettynyt iho alkoi pettää. Kisaa pitkään johtaneella Tuomas Maisalalla rakot yltyivät niin pahaksi, että hän joutui keskeyttämään johdosta Pallakselle.
Monet alkoivatkin viisaasti pitää jaloille ilmakylpytaukoja. Yhdellä juoksijaparilla oli kello soimassa neljän tunnin välein jalkojen ilmakylpyä varten. Tämä oli suurena tekijänä sille, että keskijoukoista tultiin maaliin melko hyvällä prosentilla. Tietenkin hitaampi vauhti säästi myös voimia kärkeen verrattuna. Leukotape tuntui syystäkin olevan päävalinta rakkoteipiksi.
Osalla kisaajista oli myös selkeästi fastpacking-henkinen lähtökohta kisan läpipääsyyn. Joillakin oli mukan tarppeja ja Janne Snellmannilla jopa ZPacks Duplex-teltta ja retkipeitto. Strategiana oli saada laadukasta unta sateensuojassa niillä lepohetkillä jotka kisan aikarajat antoivat myöten. Strategia tuntui toimivan, ja miehet vaikuttivat verrattaen hyvävoimaisilta olosuhteet huomioonottaen. Emme järjestäjinä odottaneet näin hyvin varustautuneita juoksijoita, mutta pienelläkin lisägrammamäärällä näytti selkeästi saavan laadukkaamman tauon.
Juoksemisesta puheen ollen, näin pitkä kilpailussa suurin osa matkasta on puhdasta kävelyä. Monilla mukaan lähteneillä oli tavoitteena maaliin pääsy, jolloin vauhti oli enemmän speed hiking -tyyppistä cut-offien rajoissa, ja viimeisellä etapilla myös tuon speed-sanan voi tiputtaa pois.
Ravinto oli melkolailla henkilökohtaista, mutta asiaa tietenkin helpotti huoltopisteillä tarjottava ruoka. Urheilujuomat kuten Tailwind tuntuivat olevan useimman suosiossa. Myös suolan saantiin oli selkeästi käytetty tavallista energiaruokaa enemmän hifistelyä. Jälkikommenteissa jonkinlaisena teemana oli myös, että suolaisia energiaruokia olisi saanut olla juoksuliivissä hieman enemmän makeiden kustannuksella.
Oli kuitenkin harvinaisen mielenkiintoista seurata näin läheltä näin äärimmilleen vietyä erämaavaellusta. Kisan oppina on selvästi se, että jaloille on annettava kuivumistaukoja välillä ongelmien välttämiseksi. Tavallisella vaelluksella nämä tulevat yöunien aikana luonnostaan, kun taas ultrajuoksukisassa tai kunnianhimoisessa fastpacking-retkessä asiaan on kiinnitettävä enemmän huomiota. Oli myös yllätys, että selviytymisen kannalta tärkeimmät varusteet kuten tarppi ja peitto voivat painavaa niin vähän, että ne selässä voi läpäistä kisan jossa on tiukat aikarajat.
Oma tarinansa on myös kisan turvapartioiden pyörittäminen. Evakuointeja jouduttiin tekemään yllättävän paljon, ja turvapartiossa olleet talkoolaiset nousivat aika keskeiseen rooliin järjestelyissä. Mukana turvapartioissa oli mm. Näkkälän eräpalvelut, Sallivaaran paliskunnan poromiehiä, Milja ja Valtteri, sekä useita muita kokeneita ultrajuoksijoita ja erävaeltajia. Iso kiitos heille kaikille!
Asiavirhe väittää että lähes koko kärki joutui keskeyttämään puolenvälin tienoilla. Lallo keskeytti puolenvälin jälkeen sijalta 7. ja kolme juoksijaa keskeytti Hettaan sijoilta 6,7,ja 8. ja muut kärjessä jatkoivat.
Samoin väite että ainoastaan muutamat kärkipäässä kulkivat merkittäviä pätkiä juosten on selvästi virheellinen.
Nojuu, ehkä hieman liioittelin tässä. Kuitenkin ennakkosuosikeista ja ensimmäisenä Kalmankaltioon tulleista yllättävän iso osa keskeytti. Useimmat näistä himmailivat jo ennen Hettaa, minkä vuoksi eivät enää siinä vaiheessa olleet kärjessä.
Minusta taas on nimenomaan todennäköisempää että niille jotka tulevat kärjessä tai sen tuntumassa Kalmankaltioon tulee suhteessa enemmän keskeytyksiä kuin muille. Siellä otetaan keskimäärin enemmän riskejä kuin takana.
Tarkoitatko tosiaan että useimmat näistä keskeyttäneistä jotka olivat jossain vaiheessa kisaa olleet kärkijoukoissa himmailivat eli tarkoituksellisesti hidastivat vauhtiaan ja sen takia tippuivat kärjestä😂.Näissä pitkissä ultrajuoksuissa on ihan tavallista että jotkut aloittavat liian lujaa ja joutuvat sitten myöhemmin sen takia pakosta hidastamaan tahtia kun energiat on vähissä ja/tai kivunsietokyky ei riitä. Himmailusta siinä ei ole kyse.
Tällaisia juuri samanlaisia tapauksia on nähty useasti Suomen 130-160 km kisoissakin ja 200 mailisessa ne vielä korostuvat eli ei tämä keskeyttäneiden määrä ja se että ne niitä tuli usealle vauhdikkaasti aloittaneelle yllättänyt.
Näinhän se on juuri kuten sanoit, osa lähti riskillä kovaa ja joutuivat sitten pakosti himmailemaan vauhtia esimerkiksi imeytymisongelmien tai energian loppumisen takia. Onneksi useimmat tulivat kuitenkin rauhallisesti Hettaan asti vaikka tiesivät keskeyttävänsä sinne, jotta Pöyrisjärven erämaasta ei tarvinnut hakea kovinkaan montaa.
Ehkä yllätyksenä tuli se kuinka isolle prosentille tämä riski mainitsemastasi energian loppumisesta/kivunsietokyvystä oikeasti realisoitui. Olisi odottanut, että suurempi joukko olisi kilpaillut voitosta vielä Hetta-Ylläs-välillä.